IRC-Galleria

Kuulen kuinka silkkiuikku sukeltaa. Sitä voisi luulla ison kalan loiskaukseksi, elleivät sen poikaset uikuttaisi vieressä. Olen päiväsaikaan kerta kerran jälkeen nähnyt silkkiuikun sukeltavan täysin äänettömästi, mutta usein myös loiskahtamalla; en tiedä miksi se toisinaan loiskauttaa sukeltaessaan, kenties jotta poikaset huomaisivat. Kuulen nyt kalojenkin loiskahduksia. On niin pimeä, etten näe onko harmaahaikara paikallaan naapurirannassa. Toissayönä kuulin outoa, kovaa, karhean matalaa ääntä, ajattelin että se saattaisi olla haikara. Aina kun olen nähnyt haikaran se on ollut äänetön.

Olen illalla melonut auringonlaskun suuntaan, antanut veneen ajelehtia hiljalleen takaisin rantaan, katsellut silkkuikkuperheen sukeltelua. Olen istunut portailla illan hämärtyessä, juonut pullollisen viiniä, ajatellut että koetan tyyntyä, olla ajattelematta mitään erikoista, antaa ajatusten tulla ja mennä, ja että jos sattuu tulemaan jokin kiinnostava ajatus, ajattelen sen loppuun. Nyt juon teetä, polttelen tupakkaa, katselen taivaalle. Silloin tällöin satelliitti lipuu taivaan halki, jokin niistä saattaa hetken ajaksi välähtää hyvin kirkkaaksi, arvelen että silloin sen antennit tai aurinkopaneelit sattuvat heijastamaan auringonvaloa suoraan silmiini.

Järveltä ei pitkiin toveihin kuulu mitään. Hepokatit sirittävät läpi yön rinteen varvikossa. Poikkean sisään lisäämään halkoja takkaan. Ajattelen, etten taida osata kirjoittaa kauniita luontorunoja. Ajattelen, että kirjoitan sitten jotakin muuta.