On kai sen oltava niin. Jään kyyneliin.
On kai sen oltava niin. Jään kyyneliin.
Olkoon se niin.
Hei milloin hanat aukeaa?
Tahtoisin taas unohtaa.
Mutta miksi siitä on tehty niin pirun vaikeaa?
Tässä talossa, näillä muistoilla on jokaisella sun kasvosi.
Suru käy kysymättä lupaa pöytään istumaan.
Onko meistä toisiamme silmiin katsomaan?
Olimme kuin kaksi lasta jotka aikoinaan puolivahigossa lähti samaa tietä kulkemaan.
Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet.
Se ihme on kai vasta: oomme tänne selvinneet.