IRC-Galleria



Kas, viimeisestä kunnon kirjoittelusta onkin aikaa. Ajattelin aluksi kirjoittaa tälläisen teoksen tähän:

HUMALAINEN NÄYTELMÄ - MATKA HELVETTIIN JA TAKAISIN (ehkä)
Humalaisesta sönkkäyksestä kääntänyt ja puhtaaksi kirjoittanut: Hujanen

Mutta asia osoittautui liian vaikeaksi tässä tilanteessa. Joten:

Noin kello 16:30 saavuin takaisin Haminaan Lappeenrannasta. Oli varsin mukavaa, joskin joo, mutta siitä emme tässä keskustele.
En tehnyt sitten yhtään mitään järkevää tulon jälkeen, aivot tai jokin muu järkeilyyn tarvittava elin jäi ilmeisesti Lappeenrantaan. Puran katkeransuloista tuskaani syntikkaan, kameraan ja photoshoppiin. Kuin kunnon teini ainakin. Ja tietenkin galleriaan.
Viesti piippaa puhelimeen. "Se ei voi olla kukaan muu kuin..." ajattelen. "Se ei voi olla kukaan muu kuin... Kännimikko. Voi Saasta." Mikko kysyi että lähdenkö huomenna meripäiväskateen. Ilmoitin miehelle olevani paikalla.

Odotin tosiaan että eräs toinen ihminen olisi laittanut viestiä mutta kaikkea ei ilmeisesti voi saada. Ilmassa on kuin onkin skitsofrenian tunnusmerkkejä.

Muuten, eräällä nimeltämainitsemattomalla Lappeenrantalaisella taiteilijalla on äärimmäisen pelottava piha varsinkin öiseen aikaan. Pelottava mutta samalla hyvin houkutteleva. Vastoin yleistä käytäntöä postilaatikossa oli numero 6 vaikka sen olisi pitänyt olla 7.

Nautin muutaman jäätelön. Kohta niitä onkin mennyt jo useampi kappale. Joku vei minulta jotain olennaista järkevään ajatteluun. Tahdon takaisin sinne.

Laitan taiteilijalle viestiä ja manailen pihan pelottavuutta. Odotan vastausta jännityksellä.

Näin vedetään. Itsemme jojoon.
21:57:08 1. Nimesi? - Hujanen Purola


2. Mahdolliset lempinimesi? - Hujanen Purola


3. Ikäsi? - Fyysisesti nuori ja henkinen ikä vaihtelee kolmesta vuodesta kolmeen tuhanteen.


5. Horoskooppisi? - Täh?


6. Keitä perheeseesi kuuluu? - Täh?


7. Asuinpaikkasi? - Suomi, Hamina


8. Kansallisuutesi? - Suomalainen


9. Syysi tämän gallupin aloittamiseen? - Mitä, tarvitaanko näihin syitäkin?


10. Paljonko kello on? - 0:35


11. Tämän hetken tunnelmat? - väsynyt, turhautunut mutta silti äärimmäisen epäolennainen. Joku käyttäisi ilmaisua paska.


12. Millainen on unelmiesi nenä? - Ohuempi, terävämpi.


13. Minkä muotoinen olisi unelmiesi televisio? - Suorakaiteen. Edellinen oli laittanut että taulu, mutta taulu ei ole muoto.


14. Minkä väriset hampaat Marsilaisilla on mielestäsi? - Ei niillä ole hampaita.


15. Tiedätkö, kuka on Vladimir Horowitz? - Kyllä.


16. No kuka se on? Jos vastasit edelliseen kyllä, kerro ihmeessä. - Lyhyesti pianisti.

17.Kenen kanssa mieluiten soutaisit Atlantin yli? - ....


18. Kuka/mikä on elämäsi hyönteinen? - Elmon, kärpästen herran lemmikit.


19. Minkä antaisit nimeksi nelihäntäiselle, myrkynvihreälle hamsterillesi? - Kalervo


20. Oletko koskaan tuuminut millaista olisi olla sika? - olen


21. Ovatko ruotsalaiset viisaita? - joojoo.


22. Jos kuristat smurffia, minkä väriseksi sen kasvot muuttuvat? - Punaisiksi.


23. Miksi kaukosäädintä painetaan kovempaa kun patterit ovat loppumassa? - Refleksistä.

24. Onko homoerotiikka mielestäsi kiihottavaa? - nojaa


25. Mihin avaruus loppuu? - Hyvä yritys, ässään.


26. Onko outoa rakastaa Disneyn piirrettyjä? - ei oikeestaan.


27. Mitä kirosanaa käytät kaikkein eniten? Vai kiroiletko ollenkaan? - vittu. saasta. saatana.


28. Mikä on maailman tärkein kysymys? - En muista.


29. Kenen kanssa haluaisit harrastaa seksiä? - no arvaa.


30. Millaisessa tilanteessa on hyväksyttävää lyödä poliisia? - Mieti itse


31. Ovatko delfiinit söpöjä? - riippuu delfiinistä


32. Oletko koskaan puhunut vain päästääksesi ääntä? - Kyllä vain


33. Tajuatko edes itsekään miten typerältä se kuulostaa? - en


34. Puhutko paljon itseksesi? - Usein


35. Tajuatko, miten typerältä sekin kuulostaa? - Ei se kuulosta.


36. Mitä on tärkeintä boikotoida? - Henkilökohtaisesti boikotoin kukkakaaligratiinia.


37. Inhoatko kastematoja? - En


38. Mille koirarodulle on ominaista sininen kieli? - Kiinanpystykorvalle.



39. Valehteletko usein? - Mieti.


40. Kenelle valehtelit viimeksi jostain asiasta? - Emmalle jotain pientä hassua mutta sanoin että huijasin.

41. Hyi sinua, etkö tiennyt, että valehteleminen on rumaa? - Turpa kiinni.

42. Oletko koskaan tippunut katolta? - En vahingossa


43. Tuntuuko sinusta joskus, että avaruusoliot ovat yön aikana käyneet ryöstämässä aivosi? -
..
44. Oletko rehellinen itsellesi? - Jaa a. Tuskin.


45. Onko sinun koskaan tehnyt mieli vetää jonkun nalle vessanpytystä? - ei..


46. Miksi blondeja pidetään tyhminä? - koska jollakin oli tylsää.


47. Kenen opettajan kanssa voisit asua saman katon alla, jos olisi pakko? - Aki Kivekäs


48. Mikä on pahin syntisi? - :D vaikea kysymys.


49. Oletko luulosairas? - en


50. Pidätkö maksalaatikosta? - ihan sama


51. Kumpi; Barbie vai Bratz? - Barbie.


52. Mikä on hölmöin juttu mitä olet ikinä tehnyt? - Lähiaikoina varmaan yksi tapaus tässä noin kello 12-01 aikoihin. Ja tapausta pari tuntia sitten edeltänyt kauppareissa.


53. Mikä naisten rinnoissa viehättää miehiä? - Mikä kysymys toi nyt oli?


54. Kenen kanssa haluaisit mennä naimisiin? - Mieluiten naisen.

55. Entäpä kenet tahtoisit työntää parvekkeelta alas? - Sut


56. Mikä on elämän tarkoitus? -


57. Oletko kuuhullu? - Olen teinijapanigoottipiraatti. Kawaii.


59. Onko Suomi hyvä maa? Perustele. Saatanan tyhmää toimintaa.


60. Kuka on maailman seksikkäin nainen? - Tällä hetkellä erään leivänpaahtimen nimeltämainitsematon kaveri. Huom, ei siis tämä leivänpaahdin, vaan hänen ystävänsä.


61. Entäpä seksikkäin mies? - Jouni Kalervo Hynynen


62. Miksi marsuja kutsutaan marsuiksi? - Miksi sua kutsutaan tyhmäksi?


63. Ovatko amerikkalaiset tyhmiä? Perustele. - Kuten jo sanoin, saatanan typerää toimintaa.


64. Oletko koskaan kokeillut huispausta? - En.


65. Tiedätkö edes mitä se on? - Tiedän, kuten myös senkin että Potter on fantasian irvikuva.


66. Uskotko joulupukkiin? - Uskon


67. Onko lohikäärmeitä ollut olemassa? - on


68. Onko sinulla lyhyt pinna? - ei


69. Mikä on mielenkiintoisin asia maailmassa? - en vastaa.


70. Milloin viimeksi kerroit jollekin rakastavasi häntä? - enpä ole ihan varma.


71. Oletko koskaan viillellyt itseäsi? - JOO!


72. Mikä on anteeksiantamattomin teko koko maailmassa? -


73. Mitä tekisit, jos joku opettajistasi yrittäisi iskeä sinua? -


74. Onko appelsiinimehu hyvää? - On.


75. Jos avaruus on ääretön, niin mistä sen tiedetään olevan ääretön? - Ei mistään.


76. Oletko koskaan koettanut työntää päätäsi muurahaispesään? - En taida.


77. Missä haluaisit harrastaa seksiä, jos saisit valita paikan? - Sängyssä


78. Kuinka vanhana opit lukemaan? - enpä tiedä


79. Oletko koskaan ajatellut olevasi outo? - olen


80. Kuka on maailman turhin julkkis? - Jaa a.


81. Entäpä tyylikkäin julkkis? - Paskat mä tyylikkäistä julkkista.


82. Oletko koskaan imenyt suoraan maitoa lehmän utareesta? - en


83. Mitä kieliä osaat puhua? - Suomea, englantia, hiukan saksaa ja ruotsia. Joskus myös Norja onnistuu.


84. Onko Seth Green söpö? - Kuka?


85. Kenen kanssa menisit mieluiten alasti suihkuun? - Suihkussa käydään yleensä alasti. Mutta vastaus lienee arvattavissa.

86. Millä olennolla on häntä ja sarvet? - Pukilla.


87. Kumpi oli ensin; muna vai kana? - Muna


88. Mikä eläin äidistäsi tulee ensimmäisenä mieleen? - Äitini.


90. Oletko koskaan uinut järvessä vaatteet päällä? - joo


91. Tiedätkö, mikä on Runescape? - Jepp.


92. Onko sinulla oma hengaaja joukossasi? - anteeksi kuinka?


93. Tekeekö mielesi Vaasan Ruispaloja juuston kera? - ei


94. Oletko henkisesti vai fyysisesti kiero ihminen? - Henkisesti


95. Miksi Nasse-setä on vihainen? - Koska Nasse-setä on hyvin, hyvin vihainen.

96. Jos murhaisit jonkun, miten tekisit sen? - Taikuudella.


97. Uskotko keijuihin? - Pakkohan se on


98. Tiesitkö, että joka kerta, kun joku kieltää uskovansa keijuihin, yksi keiju kuolee? - Montako niitä perkeleitä sitten on?

99. Söisitkö kuolleen Tarantellan, jos saisit vastineeksi 10 000 euroa? - no mikä ettei.


100. Oletko koskaan ennemmin vastannut näin typeriin kysymyksiin? - rehellisesti sanottuna en ole.


101. Tykkäätkö roikkua pää alaspäin? - Onko sitä nyt kuunneltu Saatanapalvojaa. Alkoholia vain täysi-ikäisille ja niin edespäin.


1. Kenen toivoisit pumppaavan sydäntäsi, jos se ei olisi automaattinen lihas? - Kirotun olennon

2. Oletko todella elossa vai onko se vain ihmiskunnan sinuun iskostama olettamus? - Are you dead yet?


3. Osaavatko kärpäset uida? - Eivät.

3. Onko sinulla lempi seksifantasiaa? - On.


5. Jos on, niin kerrohan millainen? - Paskat kerron.


6. Onko isäsi fiksu mies? - Nojaa. Sanoisin että urpo.


7. Oletko syönyt saippuaa? - en vapaaehtoisesti


8. Ovatko Muumit pelottavia? - Eivät. päinvaistoin.


9. Mikä on maailman turhin asia? - Nämä kyselyt.


10. Mitä saat yleensä kuulla ulkonäöstäsi? - Kukaan ei kehtaa kommentoida edes kuoleman uhalla.


11. Matkustaisitko Kuuhun, jos saisit tilaisuuden? - Varmasti


12. Osaatko murista? - Heikosti


13. Onko kaapissasi jo valmiiksi verinen kirves? - Mitäs me puhuttiin siitä Saatananpalvojasta?


14.Missä olit eilen illalla? Emmalla, Benjillä, jossain puistossa, pusikossa, vaikka missä.


15.Kenen kanssa? Benjin, Emman, Kimmon.


16.Kuinka vanha hän on? 36


17.Minne menitte? Vaikka minne


18.Suutelitteko? mitähän tähän pitäs vastata


19.Kuinka monta kertaa? -

20.Piditkö siitä? varmasti


21.Miksi? Miksei?


22.Teittekö muuta? Varmasti


23.Missä? Paikoissa

24. Mitä sinä sanoit?


25.Piditkö siitä? hetken


26.Miksi? Ei puhuta siitä


27.Oletko tehnyt sitä ennen? No kyllä tod.


28.Kenen kanssa? Sun


29.Mitä oli seurauksena? ...


30.Keneltä ne näyttivät? Urpoilta


31.Miksi teit sen? Jaa a.


32.Kuka opetti sinulle? Ei kukaan


33. onko tämä tylsää? on.


34. eikö ala pikkuhiljaa kyllästyttää? alkaa

35. tiesitkö että enää on vain toinen mokoma jäljellä? Juu.
1. Kysy äidiltäsi, mitä mieltä hän on vaatteistasi, jotka sinulla nyt on päällä ? se nukkuu


2. Mitä lukee kännykässäsi 2. viestissä? Sain mutten osannu vastata mitään


3.Mitä bestiksesi/tyttöystäväsi sanoi sinulle viimeksi ? huono kysymys


4.Mitä lukee lähinnä sinua olevan kirjan 18 sivulla, 3 rivillä ?


5.Kuka sinulle on viimeeksi soittanut ? Teboilin Kummitus.


6.Lempilevysi 3. kappale ? öö


7.Montako taskua talvitakissasi on ? Oliskohan noita 3.


8.Minkä värinen paita sinulla on nyt päällä ? Valkoinen


9.Viime kokeesi numero ? Ei voi muistaa.

10.Mistä olet ostanut kenkäsi ? K-Kengästä.


11.Oletko joskus salakuunnellut jotain perheenjäsentäsi ? Ketä ? Äitiä.


12.Onko roskiksesi täynnä vai tyhjä ? tyhjä


13.Tiedätkö, että bestiksesi salaa sinulta jotain ? Tiedän


14.Millon viimeeksi söit kanaa ? Eilen päivällä


15.Minkä värinen auto opettajallasi/luokanvalvojallasi on ? Paha sanoa


16.Montako julistetta huoneessasi on ? Eo yhtään


17.Oletko koskaan fanittanut Antti Tuiskua ? Varmasti



18.Mitä koulureppusi sisältää tällä hetkellä ? tyhjää.


19.Oletko joskus varastanut omenan toisen pihan omenapuusta ? juu


20.Mikä sana kuvaa parhaiten tämänhetkistä mielialaasi ? Haulikko.



1: Ota lähin kirja ja katso siitä sivu 18, rivi neljä. Kirjoita mitä siinä lukee:


2: Ojenna vasen kätesi niin pitkälle kuin pystyt. Syntikkaa.


3: Mitä katsoit viimeksi TV:stä?: Sinkkuelämiä.


4:Arvaa aika ilman kelloon katsomista: noin 01:20 ( aika hyvin, se oli 01:22)


5: Katso kelloosi - mitä se näyttää? 01:22


6: Mitä muuta kuin tietokoneen kuulet nyt?: Musiikin

7: Milloin viimeksi kävit ulkona ja mitä teit siellä?: Päivällä kun kävelin dösälle

8: Missä nettisivulla kävit ennen kuin katsoit sähköpostisi?: Kotiteollisuuden


9: Millaiset vaatteet sinulla on ylläsi?: yövaatteet


10: Näitkö viime yönä unta? Millaista?: Ei muista.


11: Mille nauroit viimeksi?: Eilen varmaan


12: Mitä huoneesi seinillä on?: tapetit


13: Oletko nähnyt mitään outoa viime aikoina?: Olen


14: Mitä ajattelet tästä kyselystä?: se taitaa olla jo selvillä


15: Minkä elokuvan näit viimeksi?: V for Vendetta.


16: Jos tulisit multimiljonääriksi, mitä ostaisit?: tjaa a.


17: Kerro itsestäsi jotain sellaista, mitä muut eivät tiedä?: En.


18: Jos voisit vaihtaa maailmassa yhden asian, huolimatta syyllisyydestä tai politiikasta, minkä vaihtaisit?: Paikkakuntaa.


19: Pidätkö tanssimisesta?: Tjaa a.


20: Minkä nimen antaisit ensimmäiselle tyttärellesi?: Milla Maria? Sofia? Johanna?

21: Entä ensimmäiselle pojallesi?: Mikko.


22: Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?: tjaa a.


23: Minkä kirjan luit viimeksi?: Kaksosten koetus.

24: Kuinka monta huonetta kodissasi on?: enpä tiedä.


27: Mikä uutinen on viime aikoina mietityttänyt sinua?: "En mä tiedä, en tosiaankaan tiedä."


28: Mitä näet katsoessasi ulos ikkunasta?: pimeetä.


29: Mitä sinulle tulee mieleen sanasta punainen?: auto koska se luki tässä.


30: Mitä aiot tehdä tänään?: mennä nukkuu.


viimeinen osio
jaksaa vielä
viimeinen osio


TOIVEAMMATTI: Tjaa a.

KIINNOSTUKSEN KOHTEET:


SUURIN HAAVE: No aika itsestäänselvää.

MITÄ MERKKIÄ POLTAT: Tupakki palaa kahvin ja alkoholin kanssa.


OLETKO KOKEILLUT HUUMEITA: Poliisi.


ULKONÄKÖ: Väsynyt.


PITUUS:186cm


PAINO: 700 kiloa väsynyttä lihaa



TYÖPAIKAT: koulu


ASIAT, JOITA TYKKÄÄT TEHDÄ: kaikki jännä


ASIAT, JOITA KERÄÄT: Teräaseet.

PARAS JUOMA: Kaikesta huolimatta se on loppupeleissä vesi.


PARAS SARJAKUVA: Tjaa a.


MUSIIKKIMAKU: Paska.


SUOSIKKIBÄNDIT: Ne.


PARAS URHEILULAJI: Tjaa a.


LEMPIMAA: Tjaa a.


PARAS NÄYTTELIJÄ: Johnny Depp tai Hugo Heawings


PARAS VUODENAIKA: No tjaa a.


PARAS KAUPUNKI: Tjaa a.


PARAS TV-OHJELMA: Madventures.


PARAS LÄTKÄJOUKKUE: Jokerit jos on ihan pakko sanoa jotain.


IHANNEMIES: Öh?


HARRASTUKSET: Tällänen paska.


YLEISIMMIN KÄYTETYT SANAT/LAUSEET: Saasta. Hei Gootti.

TYYLI: mikä?


KÄNNYKKÄ: Nokian antiikkinen, en tiedä mikä tää on. 2100 näköjään.


MIKÄ ELÄIN OLISIT:


KORUT: Korvikset

KIELITAITO: Harva tietää


LAULATKO SUIHKUSSA: Harvemmin


KEITTOTAITO: Gourmet tason mestarikokki.


HYVEET: jaa a.


PAHEET: ...


MITÄ VAIHTAISIT ULKONÄÖSSÄSI: amisparran


VIIME ITKU: muistan


HUONE: näitä on


KENGÄN KOKO: valtaisa


KIROILETKO: No joo


TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: kyllä


LEMPIJÄÄTELÖ: en tiedä.


ÄRSYTTÄVIN ASIA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ:

USKOTKO JUMALAAN: Varmasti jumalaan, mutta kuka tää Jumala on?


PARAS NEUVO JONKA OLET SAANUT: Koskekki vielä mun otsatukkaan niin vedän sua turpaan.


KETÄ/MITÄ AJATTELET NYT: Häntä.


LEMPIVAATTEET: Tjaa a.


LEMPIVAATEMERKKI: Jaa a. Lacoste.


ASUTKO VANHEMPIESI KANSSA: joo


OVATKO VANHEMPASI ERONNEET: tuskimpa


MILLAISESSA TALOSSA ASUT: omakotitalossa.


ONKO SINULLA OMA TIETOKONE: periaatteessa ei mutta käytännössä kyllä.


KUINKA VANHANA KOIT ENSISUUDELMAN: 13


EI URHEILULLINEN PELI, JOSTA PIDÄT ENITEN: tjaa a.

TYHMIN JUTTU, MINKÄ OLET KOSKAAN TEHNYT: No jaa.


SUOSIKKIASIAT KESÄSSÄ: Enpä tiedä.


SUOSIKKIASIAT SYKSYSSÄ: Lehdet.


SUOSIKKIASIAT TALVESSA: Lumi


SUOSIKKIASIAT KEVÄÄSSÄ: jaa a.

HAUSKIN TUNTEMASI IHMINEN: Riippuu

SUOSIKKILOMA: Kesäloma.


PARAS OSA SANOMALEHDESTÄ: Jaa a.


MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON: Bart Simpson.


HUONOIN FIILIS: Se eilisiltanen


PARAS FIILIS: <3


ENSIMMÄINEN AJATUS AAMULLA, KUN HERÄÄT: Paljon kello?

TULETKO MERISAIRAAKSI: en


VUORISTORATA - HUBAA VAI NOT: HUBAA


KUULAKÄRKI- VAI LYIJYKYNÄ: kuulaa.


MONTA KERTAA PUHELIN SOI ENNEN KUIN VASTAAT: ? Ei kauaa


PUHELIMEN SOITTOÄÄNI: Merry Xmas


TYKKÄÄTKO AJAA AUTOA: joo


ENSIMMÄINEN AUTOSI: Datsuni.


KENET HALUAISIT TAVATA: : No voi saasta jo näitä. Haluaisin.

MINKÄ VÄRISIKSI VÄRJÄISIT HIUKSESI: Valkoiseksi.


MITÄ ON SEINILLÄSI: Eikös tää kysytty jo?


ONKO LASI PUOLIKSI TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ: puoliksi tyhjä.


PEPSI VAI COCA-COLA: Cola.


VASEN VAI OIKEA KÄSI: Vasen


MITEN KIRJOITAT KONEELLA: sormin


MIKÄ PUUTARHATYÖKALU OLISIT: Ruohonleikkuri.


MITÄ ON SÄNKYSI ALLA: Laatikko


ONNENLUKU: tällä hetkellä 7 , huomenna joku muu


MILLÄ NIMILLÄ LIIKUT NETISSÄ: Murderiver.


LEMPIKAPPALEESI: Onhan noita.


HARRASTATKO YHDENILLANSUHTEITA: Ilmeisesti.


OLETKO KOSKAAN PETTÄNYT SEURUSTELUKUMPPANIASI: en.


ONKO SINUA PETETTY SEURUSTELUSUHTEESSA: Ei voi tietää. Tuskin.


MITÄ SINÄ HALUAT ELÄMÄLTÄ: Mietitty on.


TOIVOTKO KUOLEVASI: Tätäkin


OLETKO TÄYSIN HETERO: joo.


MITÄ SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ YLLÄSI: kysytty jo.


MILLOIN SINÄ ITKET: paskimmissa tilanteissa. Herkkää.


PIDÄTKÖ RUNOISTA: Pidän


VIILTELETKÖ/OLETKO VIILLELLYT: JOO!


MILLAINEN AJATUSMAAILMA SINULLA ON: Hämärä


KENEN LUOKSE NYT HALUAISIT: No voi saasta Emman. Enää en vastaa.

ONKO SINULLA TATUOINTEJA TAI LÄVISTYKSIÄ: Ei


MIKÄ ON NUKKUMAANMENOAIKASI: Menny ohi jo.


OLETKO USKOLLINEN: Missä mielessä?


MYÖNNÄTKÖ SINUSSA OLEVAN BISEKSUAALISIA PIIRTEITÄ,
VAI OLETKO HOMO/LESBO? Vitut


OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: en

HALUAISITKO: en


VOISITKO RAKASTUA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAAN: en


ONKO SINULLA SALAISIA FETISSEJÄ:? Joo on.


ONKO SINULLA ISOT PUHELINLASKUT: on


KUKA MAKSAA LASKUSI: äiti.


ONKO SINULLA AJOKORTTI: On


ÄÄNEKKÄIN IHMINEN JONKA TUNNET: Riippuu


PARAS AIKA VUOROKAUDESTA: tjaa a


IKÄVIN AIKA VUOROKAUDESTA:


PARAS PÄIVÄ VIIKOSTA: jaa a.


VÄHITEN KIVOIN PÄIVÄ:


IKÄVIN KUUKAUSI:


KETÄ AJATTELET NYT:


valehtelitko kysymyksiin:

moneen?

miksi? artists use lies to tell the truth while politicians use them to cover it up.

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.06.2006 22:54

Muuta jo helvetti vaikka Norjaan.

[Ei aihetta]Maanantai 05.06.2006 02:06

Nimi: Miikka
Lävistyksiä: Jos korvikset lasketaan
Tatuointeja: ei
Pituus: Paljon
Kengännumero: Suuri
Hiustenväri: Blondit

VIIMEISIIN...
...Elokuva, jonka ostit?: En oo ostanu mitään pitkään aikaan niin paha sanoa
...Kappale, jonka kuuntelit?: Kylmä rinki - Minä, kynä, paperi
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? Stam1nan Koirapoika. :D
...CD, jonka ostit? Ei voi muistaa.
...Henkilö, jolle soitit? Mikko
...Henkilö, joka soitti sinulle? Toni
...TV-show, jonka katsoit? Emt
...Henkilö, jota ajattelit? Ajattelu ei nyt just toimi, korjaaja tulossa.

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: -
Itsemurha: yleisesti vastaan, mut jokaisen oma valinta.
Ihmisten tappaminen: vastaan
Teinitupakointi: -
Rattijuopumus: vastaan
Saippuasarjat: VASTAAN.

OLETKO...
...Koskaan itkenyt tytön vuoksi?: Kyllä.
...Koskaan itkenyt pojan vuoksi?: En.
...Koskaan ollut nyrkkitappelussa? Aika lähellä, oon ja en.
...Koskaan joutunut pidätetyksi?: En.

MITÄ...
...Shampoota käytät? ööö mikähän se oli.. kuten sanoin niin ajattelu ei toimi.
...Kenkiä käytät?: Airwalkkeja ja skedetessä Vansseja. Pinkkejä Vansseja.
...Pelkäät? Sua, ja syystä.

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut? Once.
...Kertaa sydämesi on särkynyt? Liian monta.
...Sydäntä olet särkenyt? En tiä.
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? Muutaman
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? En oo laskenu tollasia, ei kovin montaa.
...Arpea on kehossasi? Niin monta etten jaksa laskea.
...Asiaa kadut menneisyydessäsi? En tiedä.

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? en
...Hauska? riippuu seurasta
...Kiihkeä? en
...Ystävällinen? Riippuu kans seurasta mut yleisesti kyllä
...Huvittava? tjaa a
...Rakastettava? Tuskin
...Huolehtiva? Joskus
...Suloinen? en

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma: Ei mitään tietoa
...Nelikirjaiminen sana: Varg
...Karkki: Niit on niin paljon..
...Sarjakuva / piirroselokuva: The Nightmare Before the Christmas on aika hyvä mut on kait muitaki.. Paras sarjakuva on varmaan V niinkuin verikosto.
...Aamiaismurot: En syö melkeen koskaan aamulla mut Kellogsin mitälie tiikerimuroi onkaa.
...Väri: Riippuu vähän
...Kynsilakan väri: Periaattees ihan sama
...Viikonpäivä: Pe
...Inhokkipäiväsi: no empä nyt sillee mitään inhoo ainakaan lomalla mut yleisesti maanantai.
...Kukka: Scarlet Carson on aika kiva. No emt. Jotku peruskukat.
...Koru: Emt.

Erikoiskyvyt / -lahjat?: Osaan taikoa.
Norja / Ruotsi?:?? Norja.
Tramboliini vai uima-allas?: Molemmat kiitos

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi?: Minä
...Näki sinun itkevän?: Don't remember
...Sai sinut itkemään?: -||-
...Oli kanssasi elokuvissa?: Minä itse.
...Huusi sinulle? Varmaan mutsi
...Lähetti sinulle sähköpostia?: Ei mitää tietoa, ellei sit jotain roskaposteja lasketa

OLETKO...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä?: Kyllä
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa?: En ainakaan muista
...Pitänyt jonkun salaisuuden?: Kyllä
...Itkenyt elokuvan aikana?: Eeeen
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella?: en
...Ollut esiintymislavalla?: joo
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?: en kai tosissani ainakaan :D mut olis aika jännää vaik päivän kokeilla :D

Paljonko kello on?: 22.59
Omenat vai banaanit?: molemmat
Sininen vai punainen?: Riippuu sävystä
Kevät vai syksy?: Emt
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: Nukkua. Eikun pestä hampaat.

Minkä aterian söit viimeksi? Iltapalan
Lukio vai yliopisto?: Emt
Oletko tylsistynyt?: Ehkä vähän
Minkä äänen kuulit viimeksi? Musaa kajareista
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? Paistuvan leivän tuoksua

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? Tjaa a, ehkä kaikki on mahdollista.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? Kaks ois kiva.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? Luotettavuus ja toisaalta hyvä läppä.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: Lyhyt
Mitä kieliä osaat?: Suomea, englantia, melkeen ruotsia ja sakaa. Joskus muitaki.
nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Sänky, hylly ja matto.
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: Emt
Ketä rakastat: tjaa a. Ihmisiä.
Ketä kaipaat: Elämää.
Lempinimet?: Purola, Stan, Stäni, Huideman, Hujahaja.
Nimesi alkukirjaimet?: Mi
Kuinka vanhalta näytät?: Kato ite
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: Kakaran
Silmälasit / piilolinssit?: ei
Onko sinulla lemmikkejä? Roope
Mikä saa sinut noloksi?: tjaa a
Mikä saa sinut onnelliseksi?: Onnelliset asiat
Mikä huolestuttaa sinua?: Joku mut en oo varma mikä.

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet?: Toki.
...Halunnut karata?: Himasta joskus skidinä
...Kokeillut huumeita?: Oon ja en.
Alkaneen kesäloman eka päivä, jos siis eilinen lasketaan ettei se vielä ollu koska oli todistusten jako. No samapa se.
Ei vaan jotenki tunnu yhtään kesälomalta. Ei mikään uus tunne, välillä keskellä arkea tuntuu viikonlopulta ja lauantaina sunnuntailta. Ja lomalla tuntuu arjelta. Kuitenki vähän outoo, mut eiköhän se parin viikon loimimisen jälkeen toi tunne mee ohi.
Fuck it. En pääse edes loimimaan, huomenna nimittäin alkaa duuni.

Tää oli jo toinen peräkkäinen kerta ku koulujen loputtua sato koko illan. Aika perseestä, mut oli silti ihan mielenkiintosta, sellasta sissitoimintaa. Ihmeellisen pieni tää pieni kaupunki. Tai kylä. Miten haluaa sanoa.
Tänään olin himassa melkeen koko päivän enkä tehny mitään merkittävää tai hienoo. Päivä tämäki, en saanu mitään aikaseks.

Ei oo tullu tänne kirjotettua paljon mitään järkevää pitkään aikaan. Välil vituttaa se että tuntuis ku gallerian päiväkirjois ois enimmäkseen pelkkiä kyselyitä ja ties mitä. Ei siin mitään, itekki harrastan niitä ku ei vaan oo mitään mitä kirjottaa tai sit ei yksinkertasesti jaksa mitään järkevää. Mut silti, aina on jees lukee varsinki kaikkien tuttujen päiväkirjoi.

Väsyttää, pitäs varmaan painua nukkumaan. Ei ihan viel, teen eka yhen kyselyjutun. Sitten vast.

Hyvää kesälomaa vielä kaikille kenelle olisin niin sanonu muutenki ku täällä. Ja vielä muillekki.

[Ei aihetta]Lauantai 03.06.2006 01:48

Katso kännykästäsi 5 viimeistä tekstiviestiä ja listaa ne tänne.
Haasta sitten joitain ystäviäsi tekemään samoin.

1. En voi vastata
2. Ei ku meinasin et onks sinne jotain "edellytyksii" et sinne pääsee? Ku se ois varmaan ihan jees juttu.
3. Vakopuikot hommattu.
4. Ok
5. Onks meil huomen köksää?
Tylsähkö päivä, kaikki on jossain ihan muualla. Toiset on Espanjas, toiset istuu himas jalka kipsit ja ties mitä. Enimmäkseen vituttaa. Huomen onneks ysienpäivä ja sit perjantai eli viikonloppu. Ja sit kohta loma. Jee.

Saatanan menninkäiset, mä vihaaan teitä...!

[Ei aihetta]Lauantai 13.05.2006 02:05

Päivä lyhyesti.

Alko hyvissä merkeissä, ku antin kanssa myöhästyttiin koulusta erinäisistä syistä. Matikan koe tosin meni ihan kohtalaisen hyvin, ja saksan kokeesta tuli 7.
Koulun jälkeen piti heti rynniä rampeille, ja siellä sitten heti todettiin Simon kanssa että lähdetään Summaan skedeilemään. Antti venaili siel, oltiin jonku aikaa ja palattiin takas kotikentille.
Kävin syömäs ja sit lähdin Jaben kanssa ajelemaan. Oli ihan mukavaa, käytiin heittääs ihan hyvä lenkki ja kahvillaki siinä välissä.

Sitten rampsiin, siel hetki ja sitten Antin kans seikkailemaan. Oltiin puistossa joittenki tyyppien kanssa ja kerrottiin basistivitsejä :D Hauskaa oli. Sieltä sitte rampsiin chillailemaan ja kuuntelee matsii radiosta. Sillon ku lähdin niin Suomi ainaki oli reilusti johdossa :P Sieltä etenin Kippariin, Elmojen ym muiden kanssa kuvailtiin matskua tulevaan skedeleffaan joka ilmestyy.

http://www.elainkanslia.cjb.net/ <--- tuolta ehkä juttua, en tiedä.

Siitä sitten ajelin himaan ja tässä ollaan. Näin lyhyesti.

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.05.2006 01:06



Kirjoita 21 tuntemasi ihmisen nimet alle. Älä lue jäljessä tulevia kysymyksiä ennen nimien kirjoittamista! Tehtävään saa haastaa myös muita, jos haluaa.

001 Mikko
002 Maija
003 Sebu
004 Elmo
005 Simo
006 Otto
007 Samu
008 Atte
009 Vouti
010 Jabe
011 Gersten Jr
012 Jasmo
013 Jaro
014 Antti
015 Toinen Mikko
016 Sara
017 Anni ( et sä, vaan se toinen :D )
018 Auski
019 Emma
020 Nikke
021 Ute

Nyt vastaa kysymyksiin niin, että vastaukset koskevat aina kyseistä numeroa vastaavaa ihmistä.

Kysymykset:

Missä ja milloin tapasit ensimmäisen kerran 10?
- ala-asteella :D

Mitä tekisit, jos et olisi koskaan tavannut 16?
- Tuskin mitää, moni asia olis varmasti toisin mut enpä mä sitä tietäs :P

Oletko koskaan nähnyt 4 itkevän?
- Olen XD

Olisivatko 13 ja 21 hyvä yhdistelmä/pari??
- Aivan varmasti mikäli on koululäppään uskominen :P

Mikä tekee 7 erityisen?
- ööö :D Tuli vaan mieleen, mut se on PAHIS :P

Kuvaile 9:
- Voutis Megaforce - Feels no remorse.
- Voutis Black Metal Hound - Faster than sound.

5 lempimusiikki?
- Paha sanoo, se kuuntelee vähä kaikkee :P

Voisitko koskaan asua 19 kanssa samassa kämpässä?
- Enköhän vois :P

Onko 15 vapaa vai varattu?
- Poikamies :D ainaki niin luulisin :P

Mitä 17 ajattelee sinusta?
- Kattoo kieroon ja sanoo jotai hassua jos siltä sitä kysyis :D

Mikä on 20 toinen nimi?
- Hittokueimuista.

Oletko koskaan halunnut vakavaa suhdetta 6 kanssa?
se vaan on yksinkertanen mahdottomuus, vastoin fysiikan lakeja :D

Missä 3 asuu?
- Lähellä

Mitä mieltä olet 18?
- Mukava tyttö

Mikä on parasta 14?
- Se että siltä puuttuu yks olennainen asia - aivot.

Voisitko kuvitella riiteleväsi verisesti numero 8 kanssa?
- Verisesti ja verisesti. Meil on täälläpäin muita tapoja ratkasta kiistat :D

Miten tapasitte 11 kanssa viimeksi?
- Tänään noin kello 17 erosimme.

Onko sinulla sisarellinen suhde 2 kanssa?
- Määritelkää mulle sisarellinen? mut must tuntuu et meil on enemmänki Viha-Vittuilu-suhde :D

Paras piirre 12?
- Hyvät jutut

Luuletko pitäväsi yhteyttä 1 kanssa koko loppuelämäsi ajan?
- Todennäköstä, jostain lavyyristä se kuitenki nousee esiin :P
Halfcäbiflippi ja bäksideflippi. Jes.
Tänään ei yks nimeltä mainitsematon Junnenberg vaivautunu tulemaan ollenkaan kouluun vaik sovittiin et mennää kymmeneks :D Jeeshjeesh.
Faijaki kävi tänään moikkailemassa, kävin sen kans syömässä ja raapimassa yhdet arvat. Ja rahaa tuli ku roskaa.
Tää viikko on ollu aika roskaa, ei mitään semmosta ihmeellistä, semmosta jota voi nähdä missä vaan. Jos kukaan tajus. Vappuki meni ihan hyvin vaik vähän vituttiki.
Huomen sit ihan onneks oikee kymmenen aamu.. ja heti perään kaks tuntia liikkaa. Ei. Ja ens viikolla Cooper kait. Ei sitä. Ei sillee et olisin jotenki laiska ( no oonha mä, mut se on eri asia.) ja valittaisin joka asiasta mut Cooper on aina niin perseestä :D Ootte varmaan samaa mieltä?

Ja perjantaina saksan koe, ja ens viikol kolmet kokeet.. Mut sit se alkaaki olla siinä, sit se on melkeen ohi. Viiminen viikko on pelkkää löysäilyä. Sit loma. Tai loma ja loma. Duunia. Mut siinä on se hyvä puoli et siitä ainaki maksetaan eikä sulle lätkitä mitään papereita käteen mihin sun pitää kirjottaa jotai ja sit joku täti tai setä tarkastaa sen ja antaa sulle numeron :D
Mut mitähän sitä tekis viikonloppuna. Mut se siitä. Moro