IRC-Galleria

Mikä mä olen, missä ja miksi mä olen? Vai olenko? Ja mitä sitten vaikka en oliskaa? Muuttaisko se jotain? Eläisinkö mä jotenkin toisin, jos mua ei olis? Tai siis, enhän mä vois elää, jossei mua oliskaan olleskaan.. Mutta sanopa se mun mielelleni ja ruumiilleni.. Ne kun luulevat hyvin vahvasti olevansa elossa, kaikesta huolimatta.

Onkohan sillä mitään väliä, olenko mä vai en? Ei se tieto muuta mitään. Eli mä vaan olla möllötän täällä jossain maailmanlaidalla ja ajattelen jotain aivan turhanpäiväistä. Sillä ei ole mitään merkitystä. Kuten ei millään. Ei minulla, ei sinulla eikä elämällä. Ei millään ole merkitystä, kaikki syntyy, elää, kuolee. Kaikki virtaa maailmankaikkeuden lävitse, pysähtymättä, lakkaamatta.

Entä jos minä pysähtyisin? Muuttaisiko se jotain? Olisiko sillä merkitystä?

MINUN PÄIVÄNI:
HERÄSIN JA NÄIN EDESSÄNI PAVIAANIN. KIRKAISIN: jooh.
ÄITINI JUOKSI KATSOMAAN MITÄ OLI TAPAHTUNUT JA SANOI: Jag o Min Älskling :) <3
MENIN AAMUPALALLE. LEIPÄNI OLI HOMEESSA JOTEN TOKAISIN: Huoh.
LÄHDIN KOULUUN JA KOULUMATKALLA LAULOIN: Lieveilmiö koko jätkä
KAVERINI TULIVAT MUKAAN LAULAMAAN, JA YKSI HEISTÄ KAATUI JA HUUSI: PÄÄLLIKKÖ!
KOULUSSA OLI LIIKUNTAA. KIROSIN OPETTAJALLE JA HÄN VASTASI: Cheese!
KOULUSSA OLI RUOKANA KAALIKÄÄRYLEITÄ, NE OLIVAT LEMPIRUOKAANI JA IHASTELIN: Boy o Boy!
KOULUN JÄLKEEN MENIN BAARIIN JA HUMALASSA OLLESSANI HUUTELIN KAIKILLE: jonnasuviminamarika
MINUT HAETTIIN PUTKAAN JA SAMMUIN SINNE. UNESSA TAPASIN KÄÄPIÖN JOKA VAROITTI MINUA: ähäkutti :)
HERÄSIN JA LÄHDIN KOTIIN. MATKALLA PUMMI HALUSI RAHAA JA KEKSI SYYKSI: Keho :D
EN ANTANUT RAHAA VAAN JUOKSIN KOTIIN JA ÄITI KYSYI MISSÄ OLIN OLLUT, JA VASTASIN: Tuoppo och Stefa!
SITTEN MENIN OMAAN HUONEESEENI, MUTTA SE OLIKIN TÄYNNÄ HÄMÄHÄKKEJÄ! KILJUIN TÄYTTÄ KURKKUA: näkymä Reinille

PIKKUVELJENI OLI TÄYTTÄNYT HUONEEN KUMIHÄMIKSILLÄ. SAIN SYDÄRIN JA KUOLIN. HAUTAKIVEENI KIRJOITETTIIN: jos huomista ei tulis ilman et sä eläisit niin mä kuolisin koska mä rakastan sua <3<3

SELLAINEN OLI MINUN PÄIVÄNI, ENTÄS SINUN?

Mietin täsä vain että jos on pakko tehdä jotain täysin tyhjänpäiväistä, niin eikö sitäkin ole kiva tehdä oikeassa seurassa?

The Sun. The Moon. The World.

Väsyttää.
Aamulla heräs puol viideltä. En saanu enää unta. Kello soi puol seittemän.

Öli draamatunti.. Joka loppu 9.20...

Kymmeneltä alko sit ajotunti.. Meni huonosti.

Ois päässy kotiin, mutku oli pahuksen abi-info...

Eli 11.30 alko info, jossa kerrottii just samat jutut ku viime keväänä..

Vitutti.

What is freedom? It hurts so much, it´s so terrifying.
I don´t want to be free. But I am, and it´s killing me.

Mä oon vaan tällanen resuinen kulkukoira, joka on nakattu ihmisten keskelle, joita mä pelkään ja haluisin vaa juosta pakoon, mutta mut on pantu hihnaan, enkä mä pääse ku sen hihnan päähän, en sen kauemmaksi. Ja kaikki muut kulkukoirat on jossain muualla, kaduilla. Ja mä kattelen niiden vapautta hihnasta aidan takaa. Enkä jaksa enää olla iloinen, koska mä en saa olla vapaa enkä juosta muiden kapisten rakkien mukana. Enkä mä edes tiedä missä mä olen, mä olen ihan eksyksissä. Enkä mä enää saa juosta metsissä ja niityillä enkä tanssahdella sateella tai käpertyä jonkun toisen kulkukoiran viereen pakkasella. Mua ei päästetä, mut on laitettu hihnaan eikä sitä saa pois. Se vaan ahdistaa ja kuristaa ja mä en saa enää vedettyä henkeä..

angstangst...

Jos vain saisin oikein pienen koivunlehden, voisin sitä pidellä pääsi yllä ja suojella sinua sateelta, enkä antaisi sen enää sinua satuttaa. Jos vain saisin jostain sen koivunlehden..

Tai jos minulla olisi pikkuruisen linnunpojan untuva, sillä tahtoisin sinut lennättää sateenkaareen. Ja siellä voisimme yhdessä maistella värejä, kunnes siitä untuvasta loppuisi veto ja me hiljalleen leijuisimme alas kuin keveät lumihiutaleet, tanssahdellen tuulessa.

Antaisitko sinä silloin minulle aivan kevyen suukon poskelle, pikkuisen vain hipaisisit huulillasi, kun toisin sinut takaisin matkalta sateenkaareen?

Vai tarraisitko peloissasi minuun, niin lujaa, etten saisi henkeä, mutta rakastaisin läheisyyttäsi, kun sinua niin pelottaisi kuinka korkealla olimmekaan.

Ja kun tulisi aika hyvästellä, antaisitko minulle ystävyytesi ja rakkautesi, kykenisitkö antamaan minulle kaikkesi, sydämesi, ruumiisi ja kaipauksesi?

What´s my type, you ask? Well, not you, obviously, since you have to ask that.. My type would ask my opinion only after he´s got what he wants from me...

Viimeyönä unessani istuin puun juurella puistokadulla ystävän kanssa, mutta se puu olikin keskellä sitä katua ja meitä lähestyi suuri jänis. Se pysähtyi välillä ja nappasi jotain suuhunsa, se jänis. Se söi pähkinöitä. Ja minä pelästyin ja sanoin että tuo hullu jänishän tulee päälle ja nousin seisomaan ja niinhän se jänis tulikin. Mutta se oli aivan pieni pupu se jänis, minun kämmenelleni se olisi sopinut istumaan ja minä juoksin. Käännyin takaisinpäin ja jouduin hypätä kun se pieni pupu oli mun jaloissa. Ja sitten se taas särki pähkinän hampaillaan ja niistä pähkinöistä kuoriutui linnunpoikia, lokkeja, ja sitten se olikin pikku-veli joka särki pähkinöitä. Ja äiti kielsi sitä, kun meillä oli liikaa linnunpoikia keittiössä, särkemästä niitä. Pikkuveli kiipesi sen talon katolle jonka pihalla me oltiin, ja minä säikähdin ja pikku-sisko ja me huudettiin sitä alas sieltä ja varomaan, kun se oli jyrkkä se katto, pystyssä melkein, ja pikkuveli vain kiipesi ylös sitä, muttei se päässyt, ja se hivutti ränniä pitkin itseään sivullepäin ja sitten minä kurotin ja otin sitä kainaloista kiinni että nostaisin sen alas sieltä. Mutta kun pikkuveljen jalat olivat siellä välissä, rännissä, niin minun ensin piti saada se ottamaan ne pois.

Ja sisällä, en tiedä kenen talossa, meidän talolta se ei näyttänyt, rikkoi pikkuveli vielä yhden pähkinän, vaikka äiti oli sitä kieltänyt, ja se lensi sohvan alle ja me kilpaa mentiin hakemaan se herkku pois sieltä. Ne kuoretkin oli siellä ja pieni lokinpoikanen, joka oli kuin patsas. Eikä se yhtään liikkunut kun minä kannoin sitä ja siinä oli jotain harmaatakin, mutta kun minä näytin äidille sitä lokinpoikaa, ei siinä mitään harmaata ollut, vähän vaaleanpunaista niissä kohdissa. Ja äiti, se suuttui ihan hirveästi ja ryntäsi pois. Meidän keittiö oli ihan täynnä linnunpoikia, vaikka ei se edes ollut meidän talossa se huone, ja silti se oli meidän ja ihan täynnänsä lokinpoikasia. Pikkuveli sitten kurkki naapurin kattoa ja sitä kiinnosti kuulemma olkikatot kovasti. Siksi pikkuveli sinne katolle oli kiivennyt, tutkimaan, vaikka minusta se oli ihan varmasti peltikatto, tummanvihreä, vaikka vanha setä sanoikin että ei, kyllä meidän katto on mulperipuun lehdistä tehty, mutta minusta se oli peltiä. Sitten soi kello.