Kirsikatalle ja muille selvennyksiä. Elämässäni on tapahnut nyt niin paljon asioita joista olen innoissani ja ylpeä itsestäni. En halua kertoa niistä muille koska pelkään niiden epäonnisuvan ja joudun kertomaan pettymyksestäni. Minulla ei ole ollut aikaa kavereilleni koska jotkut asiat on laitettava aikanaan järjestykseen.
Ensiksi kylläkin suutuin koska en saanut kutsua juhliin mutta sen jälkeen pikkulinnut lauloivat että joku(en tiedä kuka/ketkä) ei pidä kumppanistani(tämän vuoksi luulin etten sen takia saanut kutsua). Itse en ole koskaan antanut kenenkään häiritä ystävyyttäni läheisiini. Kestän kyllä ei toivotun henkilön läsnäolon kunhan vain saan viettää aikaa läheisteni parissa.
Olen tuntenut itseni pois suljetuksi ja ulkopuoliseksi siitä lähtien kun palasin kotiin. Onko tämäkin oma vikani?