Taas on tullut dokattua niin kauan putkeen,
että en enää muistä monesko päivä on menossa.
No ei siinä mitään, mutta vituttaa vain kun joka aamu
joutuu oksentamaan verta ja paskomaan ripulia.
Vaikka pääni on turta rauhoittavista,
en siltikään pääse eroon ajatuksiltani.
Olen parin viikon ajan herännyt keskellä yötä,
kylmästähiestä märkänä ja joka kerta saman painajaisen takia.
Mutta eihän se ole painajainen, koska elämähän meni niin.
En enää näe peilistä kuvaani, vaan näen Kapen kasvot omieni tilalla.
En erota enää todellisuutta ja unta toisistaan,
ehkä olen tälläkin hetkellä nukkumassa.
En ole ylpeä itsestäni, enkä teistä.
Olo on ihan helvetin positiivinen.
Päässä pyörii jos jonkinlaisia ajatuksia,
enimmäkseen paskoja, luovuus on kuollut.
Mutta onneksi niinkuin minulle aina sanotaan
"elämässä on paljon muutakin kuin alkoholi",
se on totta ja se on auttanut, ainakin minua.
Teistä en niinkään välitä, kuolkaa vaikka kuppaan.