IRC-Galleria

Kuu häikäisi hänen silmiään. Lehdet rapisivat hidasta tahtia hänen kenkiensä alla, kun hän asteli hitaalla tempolla. Puut vääristyivät pimeässä, yksi jopa näytti linnalta. Yksi vaivainen puu loisti komeudellaan, kuin vanhan ajan linna. Välillä hänen jalkojensa alta kuului vaimeata lätinää, kun kenkä kohtasi pienen lätäkön. Hän hidasti vielä vähän tahtiaan, kukaan ei kuullut hänen askeliaan, taikka vaatteittensa kahinaa. Hän on miltei unohtanut määränpäänsä. Hänen hengityksensä rahisee. Hän pysähtyy. Metsässä on hiljaista, vain ajoittainen tuulenpuuska heiluttaa puiden lehtiä, luoden rauhoittavan kohinan. Sama tuulenpuuska hivelee hänen hiuksiaan. Hän kurottautuu taskuunsa, ja ottaa sieltä myssyn. Hän ujuttaa myssyn päähänsä, ja asettelee hiukset sen alle. ”Nyt on parempi.” hän tokaisee itselleen. Matka jatkuu, kävelytahti on edelleen melko hidas, mutta silti ripeämpi kuin äsken. Matka päättyy hetkellisesti, kun hän kohtaa puron. Puro solisee, hän rauhoittuu entistä enemmän. Hengitys ei enää rahise. Hän tuijottaa puroa, liikkumatta. Mitään ei tapahdu, kuin maailma olisi pysähtynyt. Hänen hengityksensä salpautuu hetkeksi. Puro ei enää solise. Hän hengähtää, hänen henkensä höyryää. Puro solisee taas. Hän astuu puron ylitse, ja jatkaa hidastempoista käyntiään. Puut kaartuvat edessäpäin, kuin portti. Hiljaa hän katoaa yöhön. Vain lehtien rapina kenkiensä alla, ajoittaiset tuulen puuskat jotka saavat puitten lehdet heilumaan rauhoittavasti. Vain sama ajoittainen tuulenpuuska hivelee hänen myssyään. Jää vain yö, ja tuo ajoittainen tuulenpuuska.