Olipa kerran onnellinen aviopari. He olivat jo kauan halunneet lapsen, ja eräänä sateisena päivänä heille syntyi pieni tyttövauva. Lapsi oli heti syntymästään lähtien hyvin erikoinen. Muuten tavallinen lapsi ei itkenyt koskaan. Viikot kuluivat, mutta lapsi ei itkenyt kertaakaan. Eräänä iltana lapsen vanhemmat lähtivät myöhään illalla teatteriin, johon heidän ystävänsä olivat kutsuneet heidät. He pyysivät naapuria hoitamaan lasta siksi yöksi. Lapsen äiti antoi vain yhden ohjeen naapurille: -Soita jos lapsi itkee. Äitiä nimittäin pelotti lapsen kyky olla itkemättä. Niinpä he lähtivät, ja jättivät naapurin vanhan rouvan lapsen kanssa. Ilta sujui rauhallisesti. Vanha rouva kävi puolen tunnin välein katsomassa nukkuvaa lasta, ja varmisti, että lapsella oli kaikki hyvin. Kun hän muutaman kerran jälkeen meni taas lapsen luo, lapsi oli herännyt. Vanhaa rouvaa kammotti tapa, jolla lapsi katsoi hyllyllä istuvaa pellenukea. Ja sitten se tapahtui. Lapsi itki. Lapsi piiloutui peiton alle ja itki peloissaan. Vanha rouva meni kiireesti soittamaan lapsen äidille: "Halusit, että soitan jos lapsi itkee. Nyt hän itkee! Minusta tuntuu, että hän pelkää hyllyllä olevaa pellenukkea. Sopiiko, että siirrän sen muualle?" Oli hetken hiljaista, kunnes äiti vastasi: "Ota lapsi ja juokse pois. Meillä ei ole mitään pellenukkea." Vanhemmat palasivat kiireesti takaisin kotiin. Kotiin päästyään he löysivät vanhan rouvan sekä lapsen kuolleina. Koko talo tutkittiin, mutta mitään pellenukkea ei löydetty. Hyllyllä oli vain pieni lappu, jossa luki: "Jos et kopioi tätä blogiisi, pellenukke ilmestyy seuraavaksi SINUN hyllyllesi. Ehkä tänään, ehkä huomenna, kuka tietää?