Eikö ole parempi voittaa kui hävitä, eikö onnistuminen ole parempi kuin epäonnistuminen? Kun tähdennetään voittamisen tärkeyttä, lapsista tulee liian varovaisia, arkoja tekemään virheitä. Kun pääpaino on kilpailemisella, voittajantaidot pääsevät kehittymään empatian, yhteistyön ja sovittelun kustannuksella - elämäntaitojen, jotka ovat ihmisen menestymisen kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Onnistumisen etiikan ehkä tuhoisin vaikutus on siinä, mitä lapsi alkaa uskoa itsestään - että häntä arvostetaan vain sen perusteella, mitä hän kykenee tuottamaan tai saamaan aikaan eikä niinkään hänen oman itsensä vuoksi. Lapsi saattaa miettiä, onko kenties niin, että voittamisesta suorastaan riippuu, saako rakkautta osakseen,
Totuus on, että me emme kaikki ole voittajia. Siksi lapset tarvitsevat hellää tukea, että oppisivat epäonnistumaankin. Heidän on opittava, että epäonnistuminenkin kuuluu väistämättömästi ihmiselämään, että jokainen epäonnistuminen on vain osittaista ja ettei mikään epäonnistuminen ole lopullinen. Se, että ihminen elää hyvin ja että hänestä tulee niin hyvä ihminen kuin suinkin, on ainoa menestyksen laji, jota kannattaa ajatella.