//tämä ei ole laulu, tämä ei ole laulu,
tämä ei ole laulu pahasta..// (maj karma, rukous)
Niin alkoi päivä hiipumaan iltaan ja mä painoin posken ikkunaan. Edes joku tuntui tukevan mua, vaikka näinkin sen läpi ja aina alas asti. Joskus synkkinä hetkinä mä tuijotin alas ja kuvittelin kuinka nopeesti kaikki olisi ohi ja mun ei tarvis istua tässä poski kylmää lasia vasten.
Kyllä mä tiesin kuinka paljon ihmiset sanoivat välittävänsä ja ehkä sen takia mä en halunnut tuottaa syylisyyttä niille kaikille siitä, että kukaan ei koskaan tosissaan halunut tietää mitä mulle kuului.
Tuntui kovin yksinäiseltä ja joskus jopa pelotti, mutta kai mä jostain ammensin voimaa, kun joka ilta kipusin ikkunalle ja kattelin alas. Koskaan mä en kohottanut katsettani katsoakseen ylös, tähtiin. En mä tuntenut arvoa siihen. Tähdet oli niille, jotka jaksoivat unelmoida ja uskoa huomiseen. Mä en jaksanut kuin kivuta ikkunalle ja nojata lasiin.
Toivo siitä, että mä joskus näkisin tähdet oli mulle niin kaukainen ajatus, että en kovinkaan usein asiaa pohtinut. Ei mulla ollut varaa sellaiseen, mitä en voinut saada. Kaikki sanoi, että pitää uskoa itseensä ja yrittää, mutta mun voimat on ollut niin lopussa, että lasikaan ei pidättele mua ikuisuuksia. Mä tiedän, että joku päivä se sirpaloituu mun painosta, sydämen painosta ja sitten mun ei enää tarvitse pohtia tähtiäkään.
Mä ikävöin paljon ja usein. Mulla on ikävä sitä viattomuutta ja vapautta, mikä joskus lapsena oli osa mua. Ikävä sitä, että sai itkeä ja puristaa kätensä jonkun toisen käteen, kun sattui ja harmitti. Ikävä. Yhtälailla mun mieltä painaa tieto, että jonain päivänämä olen ihan yksin, ei enää ketään vanhempaa ja viisaampaa kertomassa, että teen väärin ja mun pitää jaksaa yrittää.
Joku mua lohduttaa ja sen avulla mä jaksan.
// jätä pelko taaksesi tänään,
ukkonen,
värisyttää kanneltaan,
mä pakenen.
Turha kultani pelätä on,
pelätä - ikävää,
turha sellaista pelätä on,
pelätä - elämää.// (maj karma, ukkonen)