IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

PERKELE !Perjantai 12.12.2008 22:57

12.12, n. klo 16:45-17:05. Tulimme kaverimme kanssa Amarilloon syömään, koska olemme aina ennen olleet tyytyväisiä palveluun. Nyt kuitenkin joku mättäsi? Istuimme pöytään ja rupesimme katsomaan ruokalistaa, odotimme n reilut 20minuuttia, ennenkuin hermostuin täysin. Tarjoilijaa ei pöytään kuulunut, sen sijaan he tappoivat aikaa tiskillä. Suoranaisesti näytti siltä, että pelkkää pas*aahan siellä jauhettiin. Tiskiltä oli suora näköyhteys pöytäämme. Kun tulimme ainakin pari tarjoilijaa näki meidät, kukaan ei edes tervehtinyt. Ravintola oli myös lähes tyhjä, sekään ei voi olla syy siihen, että asiakkaihin ei kiinnitetä mitään huomiota. Jos aikaa on nojata tiskiin ja jutella rattoisasti työkavereille sen sijaan, että palvelisi UUSIA asiakkaita, jossain on pahasti vika? Mutta missä? Koska tarjoilijan tarjoilijaa ei kuulunut reiluun 20minuuttiin, lähdimme ravintolasta, ja "paiskasin" tiskiin palautelapun jossa kyllä kommentoitiin kovasti ravintolan toimintaa. Olen itse alalla, valmistunut ravintolakokiksi ja opiskelen parhaillani tarjoilijaksi. Ja voin vannoa, että en ole koskaan saanut näin huonoa palvelua. TAI ONGELMA OLI SE, ETTÄ EMME SAANEET MINKÄÄNLAISTA PALVELUA. Viesti huonosta palvelusta lähtee(on myös jo lähtenyt) kavereille. Ja voitte olla varmoja, että minua ei ainakaan tule kyseisen paikkakunnan (Seinäjoki) Amarillossa näkymään hyvin pitkään aikaan.

Kaverini joka on monesti käynyt ravintolassanne syömässä ja joka on kehunut monesti palveluanne, oli nyt täysin erimieltä. Hän suoranaisesti ihmetteli, missä mättää? Olisivatko väärät ihmiset, väärällä alalla?

Olin tilanteesta todella vihainen, sillä en ole koskaan nähnyt moista. Siirryimme sitten toiseen ruokaravintolaan (Huviretki). Jossa palvelu oli aivan toista luokkaa, heti kun astuimme ravintolaan sisään tarjoilija tervehti meitä iloisesti, ja tuli palvelemaan. Olimme alle tunnissa saaneet ruokamme, ja juomanne. Ja maksaneet laskut. Tulisikohan teidän mennä hieman opettelemaan asiakaspalvelua vaikka kyseiseen ravintolaan? Tämä olisi minusta erittäin suositeltavaa.

Toivoisin, että vastaisuudessa olisitte vähän tarkempia valitessanne tarjoilijoita töihin ravintolaketjuunne. Sillä tuskin kukaan esimies haluaa lukea toiste tälläistä palautetta.

(jätin palautelapun, joka on varustettu pelkällää etunimelläni kyseinen lappu on kirjoitettu 12.12 n. 17:05 nimellä Iina)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.