IRC-Galleria

Mä näin taas sitä, sitä mun jo rakkaaksi tullutta painajaista. Mitä elämä olisikaan sitä ahdistuksen tunnetta joka valtaa minut koko päiväksi ja saattaa heijastella vielä muutaman päivän päähänkin.
Aika ja paikka tarinassani aina vaihtelee, mutta tuskallani on aina sama kaava. Olen tekemässä jotain, mikä minun täytyy tehdä, kuten nyt minun piti pakata matkatavaroita. Yhtäkkisesti ns. halvaannun eli en kykene liikkumaan normaalisti ja koko kroppani vääntyy epäluonnolliseen asentoon, en näe kunnolla ympärilleni ja yritän liikkua, raahata käsilläni ruumistani, mutta se on äärettömän tuskallista. Minuun sattuu, minulla on kiire, mutta liikkumiseni on hidasta, ja jos johonkin osun se tipahtaa kauemmaksi. Pyörin ympäri huonetta ja huudan apua, kukaan ei kuule. Olen hädissäni ja yritän itkukurkussa selviytyä tehtävästäni.
Uneni vain kestää ja kestää, haluaisin herätä pois unesta mutten kykene. Yleensä tajuan, että tämä on unta mutten voi hallita tekemisiäni tai lopettaa unta. Minun täytyy tuskissani elää untani, jossa epätoivoisesti yritän pyristellä. Uni loppuu vasta sitten, kun olotilani hieman helpottaa ja pääsen heräämään.
Tästä seuraa koko loppupäiväksi mukava pyörryttävä, päänsärkyinen ja ahdistava olo, mutta myös väsynyt olo.
Väsyttää ja pyörryttää