Helvetin ikävä JP:tä. Kokoajan.Hemmetti tekis vaan miel istuu Västis ruokapöydäs ja oottaa että JP yhtäkkii tupsahtais ovest sisään.
Tai et ilmottas et joo,kyl mä tuun tänään käymään.
~Siin on helvetisti järkeä,et on kokoajan ikävä~
Niinku Zen Cafe laulaa. Mä oon miettiny sitäkin radikaalia asiaa et pitäiskö mun lopettaa tää teatterilinja kun onhan tääl kivaa ei siin mitään mut kun mä oon niin vitun kaukana JP:stä eikä se voi ees joka viikko tulla käymään.
Viikonloput onneks aina päästään näkeen mut silti.
Kyl sitä vaan kerkee tulla ikävä viikollakin.Ja mä haluisin sitä paitti näyttää JP:lle opistoa.
Ku mäki oon jo nähny sen opiskelupaikan ja kämpän.
Helvetin helvetti. Pitää ruveta järjestään vitusti menoo ettei kerkiä ajatteleen.
Ääh..tää menee vaikeeks.Eiks syyslomaki vois tulla tupsahtaa etukäteen ettei tarvis murehtia?
Jumaliste rakkaus on maailman petollisin tauti.Vie järjen,vie sydämen, antaa ikävän, pahimmas tapaukses sydänsuruja ja suklaata.
JP:n kanssa on niin hemmetin ihanaa,vaikka vaan saatettaiski olla vaan hiljaa ja pussailla ja olla toisten lähellä. Mailin lähempänä taivasta.
Gaddääm tää on niin paljon toisintoo viime vuodelta et mua pelottaa käykö tässäkin niin.
Oha tää aika turha pelko ku molemmat on terveitä mut silti. En mä pääse menettämisenpelosta ikinä eroon,enkä siitä että jos toinen ei vastaa puhelimeen kun on yrittäny viis tuntii soittaa eikä oo näkyny gallerias tai missään nii siin pomppaa aina sydän kurkkuun ja tulee se "ENTÄ JOS" ja alkaa pelkäämään et toinen makaa sairaalas henkihieveris ja hengähtää just viimesen kerran.
Jos JP:n kohal kävis nii nii...mä en oikeesti tiiä enkä halua kuvitella mitä mulle tapahtuis. Veikkaampa et joko mä kuolisin tai tulisin hulluks. En mä viel vuosiin kestä yhtä kuolemaa enempää.
Mut en usko että täs lähivuosina kukaan kuolee.