Ainiin...tiedättekö, oisin valmis tekemään vaikka mitä et saisin puhua jonkun kanssa suomea, edes vähän. Tää on pisin aika ikinä etten oo puhunu suomea ollenkaan. Kriisi...ja voi että kun sais puhua puhelimessa Ninnun ja Jonin kanssa, oisin niin onnellinen <3 mut ei...kuuntelen turkkia päivät pitkät ja ymmärrän ehkä hyväl tuuril pari sanaa. Tää kielimuuri tekee kaikesta paljoooon vaikeempaa. Niin usein meinaan alkaa puhunuun suomee...mut sit muistankin et ei saatana, en voi. No onneks on mikki ni voi ees sitä kautta puhuu mesessä, mut se ääni on vaan niin huono ettei siitäkään mitään tuu. Höh pöh...on elämä vaikeeta. Aina niissä tilanteissa missä ihmiset puhuu keskenään turkkia ja mä oon muka keskustelussa mukana... niin suljen korvani koko keskustelulta ja mietin kavereita jne. Se on hyvä keino uppoutua ihan omiin ajatuksiin. Tosin usein Cino sit aina hetken päästä kysyy et onks kaikki hyvin kun näytän niin surulliselta ja ulkopuoliselta. Mut onneks se ymmärtää mua aina :)