Olisi mieleni enkeli, saisi sydämeni siivet,
niin saapuisin luoksesi yön pimeässä hiljaisuudessa
ja toisin tämän tunteen uniisi.
Sadun kuvin näyttäisin sinulle sen,
miten ihminen kärsimyksen tien kuljettuaan
löytää elämän.
Miten rakkauden suudelmat todellakin
muuttavat sammakon prinssiksi,
eikä pieniä prinsessojakaan unohdeta
satavuotiseen uneen.
Korkealle vuorelle sinut veisin,
jotta näkisit laakson
ja ymmärtäisist anteeksiantamisen oikeuden.
Sen, että satujen noidillakin
on sydän syvällä taikojen takana,
hekin tarvitsevat ystävää.
Yön läpi sinut kuljettaisin,
veisin kohti uutta aamua,
kohti uutta syntymää.
Herättäisin auringon tanssiin
tai sateen ropinaan.
Vuosien tuska väistyisi.
Viha pakenisi
ja sydämesi saisi tilaa rakkauden tulla,
ihmisen tulla.
Tänä iltana olen luonasi,
ajatuksin lähempänä kuin koskaan,
ikuisena kuin kaipuu...