Lenkillä itkiessäni muiden katsottavana tajuan, ettei mulla oo enää voimia puolustautua pahalta. Ja välillä epäilen jo jopa omaa tahtoa.
Jokainen kerta kun saa paskaa niskaan, siihen alkaa valitettavasti tottua.
Tosin joka kerralla se sattuu yhtä paljon tai jopa enemmän, se vie viimeisetkin voimat.
Sitä ajattelee, että antaa vaan tulla lisää paskaa niskaan, ihan sama.
Mä oon vain yksi niistä, jonka iloa ja intoa hiljalleen tapetaan.
Mä en oo vahva eikä mulla oo voimia.
Nyt kaikki paska on vienyt jopa tahdon toimia.
Antaa sitten tulla lisää paskaa niskaan, jos se on niin hauskaa.
Musertakaa mun mieli maahan, jos sekin on olevinaan niin hauskaa.
Ihan samahan se on.
Ja nyt jotkut ajattelee, että mitä paskaa mä nyt selitän ja oonko mä ihan sekasin,
mutta tiedättekös sekin on ihan sama.
:/
Tältä musta vaan tuntuu....
Miks tän elämän pitää olla näin vaikeeta, miks?