IRC-Galleria

Mulla on yksi teksti, josta tykkään, mutta jolle en keksi käyttöä. Itsellään se on liian suora eikä sisällä tapahtumia, joten novellia siitä ei saa. Mutta kun en oikein osaa kirjoittaa mitään pidempiä pätkiä enkä tiedä pitäisikö siitä tehdä joku pienoisromaani vaikka kolmesta eri näkökulmasta. Vaikeaa...

Aika mitään sanomaton ilta. Olisin myös voinut olla kotona.

Jos jäi telkkarista katsomatta, käy osoitteessa
http://atuubi.yle.fi/ohjelmat/silminnakija
Itse itkin ja olen todellakin samaa mieltä siinä, että rauha ei ole utopiaa. Se on mahdollinen niin kauan kuin yksikin ihminen siihen uskoo.

Tiesittekö, että yksi suomalaisten suosikkirakkauslauluista on Viidestoista yö, joka todellisuudessa kertoo kahden viikon putken päättymisestä? Toisaalta, silloinhan ne tunteet ovat pinnassa ja huomaa onko se rakas edelleen olemassa vaikka itse ei olisi kahteen viikkoon tolkuissaan ollut.

Telkkarissa kysyttiin kuinka monta prosenttia suomalaisista naisista on antanut ravintolassa miehelle väärän numeron. Vastaus oli jotain alle 20 prosenttia, jota en todellakaan usko. Tuli tuosta vain mieleen se kerta, kun olin 18 vuotias ja turkulaisessa ah-niin-ihanassa Nightclub Marilynissä, joka on alkujaan ollut limubaari ja taitaa edelleen vaikuttaa Turun yöelämässä. Siellä eräs itsestään hyvinkin paljon liikoja luullut juuri ajokortin saanut nuori mies pyöri ympärilläni koko illan. Päätin tehdä hänelle pienen käytännön pilan. Annoin numeron ja lähdin ulkona odottaneen isän kyydillä kotiin nukkumaan. Hyvinkin makoisat naurut sain, kun motarilla ajaessamme isän puhelin soi ja toisessa päässä änkytti humalainen puberteettinen poika. Itsevarmuus oli muuten aika kateissa siinä vaiheessa. Olisi edes ollut fiksu ja sulkenut puhelimen miehen äänen kuullessaan.

Koska en ole vieläkään saanut unta ajattelin tulla kertomaan sen kaikille tätä lukeville. Olen koittanut lukea Scarlettia, joka on kohta ihan lopussa, mutta kun jokaisen sivun jälkeen ottaa enemmän ja enemmän päähän. Olen todella pettynyt siihen, miten tuosta on mielenkiinto onnistunut loppumaan. Tuntuu kuin Ripley olisi saanut aikaan 1,5 kirjaa ja joutunut väkisin kasaamaan loput. Päätökseen sen kyllä vien, en voi kieltää etteikö loppuratkaisu kiinnostaisi. Eikä tuo nyt niin huonoa luettavaa ole, jää vaan kirjan alun varjoon ja pahasti.
Ongelma tulee siinä vaiheessa, kun tuo loppuu. Mulla ei ole sitten mitään uutta kirjaa aloitettavana. Ja koska kirjasto ei enää tykkää musta ei siitäkään ole apua. Täytyy tonkia kavereiden kirjahyllyjä. Valitettavasti isän ja äidin kirjahyllyt, joista löydän aina jotain mukaansa tempaavaa, ovat turhan kaukana.