Elämäni rupee lähentelee mitättömyyttä,
joten syyttä en tahdo nähdä iäisyyttä.
Tahdon vain nähdä sinut kultasein,
vaikka tiedän ettet haluu enää omakseni.
En ees jaksa rupee elämääni kokoamaan,
koska tää ero jaksaa vaan satuttaa, ja taluttaa.
Suru jaksaa mua aina pahempaan, huonompaan paikkaan,
surujen maailmaan.
Siellä odottaa, kerho särkyneiden sydänten,
yksinäisten sielujen ikuinen painajainen.
Siellä kanssa huono-osaisten ihmisten,
kanssa ikäväni sinut pakosta viettelen.
Elelen tietäen ettet ole minun enää,
ilman sua en millään pysty elämään.