IRC-Galleria

Elämä
Elämä on kaikkea: surua, tuskaa, kuolemaa,
iloa, rakkautta, apatiaa,
erilaisia kokemuksia kaikesta.
Mutta onko olemassa tila, jossa
elämä
ei
ole
elämisen arvoista?
Eutanasia, armomurha.
Onko se silloin kun
olet neliraajahalvaantunut
vai silloin kun olet koomassa, aivokuollut
silloin kun olet masentunut ja tekee mieli vetää ranteet auki.
Vai onko eutanasia
sallittu koskaan?
Onko elämä sittenkin niin suuri lahja,
jotain ainutlaatuista,
uniikkia.
Ehkäpä.
Mutta sano tuo
halvaantuneelle,
aivokuolleen omaisille,
masentuneelle
kun itselläsi menee hyvin.
”tunnen tuskasi ”
on jo niin laimea ja lattea
klisee,
että sitä ei kukaan ota vakavasti.
Joten onko se oikein?

Kuolema
Mikä se on?
Kysyn, vaikka en halua ehkä
edes tietää.
Se tulee minullekkin vielä vastaan joku päivä,
vaikka kuinka yrittäisin sitä välttää.
Toisaalta, miksi minun sitä pitäisi edes
vältellä.
Enhän minä tiedä,
onko se
hyvää vai pahaa?
Loppuuko kaikki, vai onko jokin
uskonto oikeassa
helvetti, taivas,
uudelleensyntymä,
vaihtoehtoja riittää.
Mutta se kuuluu ihmisen luontoon,
”haluan kokea kaiken, minulla ei ole aikaa kuolla”
näinhän me ajattelemme.
Mutta kuolemakin on kokemus, joten joskusÂ…

Iloa, onnea,
Mitä ne ovat ?
Onko minulla syytä niihin?
Miten niitä voi käsitellä?
Aina puhutaan siitä, että
kaikki negatiiviset tunteet täytyy käsitellä, tulkita.
Miksei myös onnea, iloa, kaikkea positiivista,
sillä niillä on aivan yhtä suuri vaikutus ihmiseen, kuin on
vihalla ja tuskalla.
Jopa suurempi.
Ilokin voi romahduttaa ihmisen, ainakin
masentuneen, joka ei usko iloon, on sokea onnelle
Mutta miten käsitellä niitä?
Miten edes nähdä ne?
Miten kestää ne?

Suuret tuntemattomat
Rakkaus, kuolema, nämä toistensa vastakohdat
ovat meille jokaiselle tuntemattomia, ja sellaisina pysyvät.
Jokainen kokee ne molemmat joskus elämänsä aikana, tai sitten ei elä.
Mutta ymmärtää et voi kumpaakaan:
rakkauteen tarvitaan kaksi ja toista ihmistä et voi täysin ymmärtää
kukaan kuoleman kokenut ei ole tullut siitä kertomaan.
Siis miksi niistä aina puhutaan itsestään selvyyksinä,
kuin kaikki tuntisivat ne
SE ON VALHETTA
Niitä ei tunneta, eikä koskaan tulla tuntemaan täysin.
Mutta ilman niitä elämä ei ole elämisen arvoista

Alku
Alku on aina hankala.
Mutta mikä on alku?
Onko olemassa sellaista kuin alku?
Vai onko kaikki vain
entisen toistoa,
ilman mahdollisuutta muuttaa
omaa tai muiden
”kohtaloa”
Alku on aina hankala.
Tämänkin alku on puolessavälissä,
mutta se ei merkitse mitään.
Tämä runokokoelma alkaa tästä,
vaikka onkin viimeisenä kirjoitettu
tämä kohta tästä tekstistä.


PIENI VAROITUS: kirjoitin nämä runoni ollessani mielisairaalassa, olin pistetty täyteen lääkkeitä, kuulin ääniä, näin harhoja, suunnittelin itsemurhaa, kävin läpi elämäni vaikeimpia kokemuksia, eli olin täysin sekaisin. Siksi ne ovat synkkiä, joskus ehkä jopa sairaita, mutta olen sen jälkeen parantunut melko paljon. Laitan niitä yhden päivässä niin pitkään kun niitä riittää. Kiitos lukemisesta, ja pistä kommenttia siitä mitä mieltä olit, oli se sitten risuja tai ruusuja

Ja saatte minulta luvan kopioida runoja, julkaista lehdissä, pistää nettisaitille ym ilman mitään muita vaatimuksia meikäläisen osalta kuin että muistatte mainita mun nimimerkin siinä yhteydessä. En vaadi mitään korvauksia, mutta jos haluat kopioida näitä niin pistä mielellään mulle kommentti ettei tuu lehte lukiessa tunne "tämäpäs kuulostaa tutulta, kukas tämän on kirjoittanut,....MITÄ? ai se oon mä". Niitä on yhteensä n. 50-60, ja jos et jaksa odottaa niin pistä sähköposti osoittees niin lähetän .doc tiedostona, se on parempi kuin tämä sillä siinä näkyy kaikki muotoilut ja osassa runoista ne on aika tärkeitä painotuksen ja viestin perille saamisen takia.
Hyviä lukuhetkiä, toivoo Panu Meriläinen(eli minä)