IRC-Galleria

Kotiuduttiin juuri Tampereelta. HouseNation rokkasi kyllä huolella. David West soitti ehkä parasta musaa ikinä ja Orkidea heitti siihen perään niin mureet houset, et meinas housut kastua ja lentää jalasta ja kaikkee. Porukka oli kyllä hyvissä ja pahimpia sai kyllä töniä pois kimpustakin...hrrr. Tämä täti ei ole jaksanut innostua bileilystä varmaan puoleentoista vuoteen, mutta tämä kyllä korvasi kaiken moninkertaisesti. Jalat oli ihan muussia siitä sheikkaamisesta ja mä taidan olla kyllä nyt ihan inlööv siihen Davidiin, oli se niin söpökin ;). Parempi puolisko jaksoi vielä hillua jatkoille ja mä menin Hesen kautta nukkumaan hotellille. Ehkä parasta oli, kun heräsin kesken makoisten unien palohälytykseen ja siihen, että kaikkia kehotettiin ulostautumaan huoneista ulos. Minä ihan unenpöpperössä vedin farkut jalkaan, otin lompakon laukusta ja painuin ilman kenkiä sinne vesisateeseen. Ei tullut mieleen ottaa esim. Tupin läppäriä mukaan tai muuta tärkeämpää. Siellä mä seisoin sateessa ja katoin palavaa hotellia (se oli vaan ihan pieni palo) ja mietin, että pitäiskö vielä juosta hakemaan auton avaimet...ihan varmuuden vuoksi vaan. Noh, vaara oli nopeasti ohi ja pääsin jatkamaan unia. Mutta God Damn, mikä herätys!

Fuk...en saa taaskaan unta. Tosin klo on vasta...noh, vähän..mutta silti. Huomenna en mene töihin, saavatpa asiakkaat odottaa viinojaan, edes tämän kerran. Mulla on tärkeämpääkin tekemistä. Tai no, ei ole...mutta leikin, että on. Saiskohan sitä kirjoitettua opparia edes yhden sivun. Hope so! Mä en muuten kerkeä valmistumaan lokakuussa, vaan jouluna sitten. Kiva, kun menin sitten kaikille kehumaan, että valmistun aikaisemmin. Toivottavasti en oikeasti joudu syömään sitä karvalakkia, jonka lupasin syödä, jos en valmistu. Uuh, tahdon niin kovasti pois tuolta ja alkaa lukemaan oikeisiin pääsykokeisiin. Musta tulee "isona" eläinlääkäri. Tupi nauroi mulle, kun kerroin....mussa ei kuulemma ole eläinlääkäriotetta...mitä helvettiä sekin tarkoittaa??! Tekisi mieli alkaa luukuttaa musiikkia, mutta toi yksi nukkuu. Kissatkin nukkuvat. Naapuritkin nukkuvat. Kaikki mesessä nukkuvat. MÄ EN NUKU! Tekisi mieli lähteä ulos kävelemään, mutta en uskalla, kun siellä on ihan helvetin pimeä...kävelisin kuitenkin suoraan mereen tai sitten möröt syö mut...tai tuuli vie. GGGreat! Se tästä vielä puuttuisikin. Ja mua harmittaa, kun mulla ei ole just nyt yhtään mania eli en saa ostettua mun ihanalle ja parhaalle veljelleni lippua sen lemppari gangstan konserttiin. Eikä siskokaan tuu viikonlopuksi tänne, blääh! Mun luona ei ikinä käy vieraita!!

Ok, nyt mä jo höpisen täällä yksinäni eli kai sitä vois taas yrittää nukkumista. Yöpöydällä odottaa Dostojevskyä eli sitä sivu ja uni on taattu. Joo, näillä eväillä huomiseen. Lupaan, kirjoitan yhden sivun opinnäytettä ja päätän sen tutkimuksen rakenteen! Let's keep our fingers crossed!

Aamulla herääminen ja töihin lähtö tuntuivat erityisen vaikeilta tänään. Miksi pitää olla vielä pimeää, kun pitäisi astua ulko-ovesta ulos? Ei ihmistä ole tarkoitettu heräämään näin aikaisin. Miksi töissäkin on miljoona sähköpostia odottamassa ja kaikkiin pitäisi vastata asap? Miksi ihmiset päättävät juuri tällä viikolla tilata tuhansia litroja vodkaa, jolloin minä saan istua töissä aamusta iltaan koko viikon ja varsinkin tänä päivänä, jolloin väsymys meinaa ottaa minusta erävoiton? Miksi tilini on miinuksella juuri nyt, kun minun pitäisi ostaa kotiin ruokaa, kaappiin uusi takki ja jalkoihini uudet kengät? Miksi juuri tänään ohjaajani kampukselta päätti soittaa minulle ja pyytää minua raportoimaan opinnäytteeni tilanne, kun se on täysin kesken eikä siitä ole mitään kerrottavaa? Miksi helvetissä minun täytyy juuri nyt kestää tuota idioottia työtoveriani, hänen typeriä puheitaan ja hänen typerää hymyään. Ei, minua ei kiinnosta sinun kuulumisesi, ei nyt. Haluaisin vain paeta takaisin kotiin, takaisin peiton alle, takaisin unten maille. Siellä minua odottaisivat auringonpaiste, meren tyrskyt, maailman paras ruoka ja maailman paras seura. Sinne minä pääsenkin, 12 tunnin päästä. Siihen asti, se on vaan kestettävä.

Juuri taivaan tällä puolen on paikka, jota kutsutaan Sateenkaarisillaksi.
Kun sellainen eläin kuolee, joka on ollut täällä erityisen tärkeä jollekulle, tuo lemmikki menee Sateenkaarisiltaan. Siellä on niittyjä ja mäkiä kaikille erityisille ystävillemme, jotta ne voivat juosta ympäriinsä ja leikkiä yhdessä. Siellä on paljon ruokaa, vettä ja auringonpaistetta, ja ystävämme ovat lämpimässä ja niillä on hyvä olla.

Kaikki sellaiset eläimet, jotka ovat olleet sairaita tai vanhoja, ovat jälleen terveitä ja elinvoimaisia; haavoitetut tai vammautuneet ovat jälleen eheitä ja voimakkaita, juuri sellaisia jollaisina muistamme ne menneiden aikojen unissamme. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä yhtä pientä asiaa lukuunottamatta: jokainen niistä kaipaa jotain jälkeen jäänyttä, niille erityisen tärkeää henkilöä.

Ne kaikki juoksevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jolloin joku yht äkkiä pysähtyy ja jää tuijottamaan etäisyyteen. Sen kirkkaat silmät ovat tarkkaavaiset, sen innokas keho vapisee. Yht äkkiä se alkaa juosta pois ryhmästä kiitäen vihreän ruohokentän yli nopeammin ja nopeammin.

Se on onnistunut näkemään sinut, ja kun sinä ja erityinen ystäväsi lopulta kohtaatte, te takerrutte toisiinne jälleennäkemisen riemussa ettekä koskaan enää eroa. Onnellisia suukkoja sataa kasvoillesi, kätesi hyväilevät rakastettusi päätä ja katsot jälleen kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutta eivät koskaan poissa sydämestäsi.

Sitten ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä..