IRC-Galleria

Katson eteeni
mutten nää enää mä värejä.
Istun nuotion vieressä,
mutta silti mulla on koko ajan vaa kylmä.
En kuule sadetta
kun se hakkaa mun ikkunaa.
Kuurona kuljen,
se on kai vapaampaa?
Elämä ottaa ja antaa.
Vois välillä lastansa auttaa,
eikä kokoajan naamalleen kaataa.
Tunnen ku elämä vie musta vimmesiä palasia,
eikä kylve tilalle enää siemeniä.
Pelkäänkö pimeää
vai miks öisin on parempi pysytellä hereillä?
En tunne väsymystä enkä nälkää,
vuodatan vaan suuri määriä kyyneliä.
Ei tekis mieli enää itkee,
se väsyttää,
mutta sekö se saa mut elämään?
Kannan sisälläni jotain tuskaa suurempaa,
josta eroon en pääse huutamallakaan.
Joka päivä sama rutiini,
nukkumaan en pääse ellen itke itseäni uniini.
Tunnen kuina voimat vain vähenee,
sielu sisälläni huutaa uutta elämää.
Kuolema syö kohta kädestäni,
en enää itse päätä päivistäni.
Harmaata ja hiljaista,
missä kaikki on?
En kehtaa pyytää,
mutta älkää kadotko.
En luota enää itseeni
ja muistot repii auki arpeni.
En käsittää jaksa enää elämää,
tahtoisin opetella lentämään.
Mutta jalat pidän maassa,
melkeen mullassa,
askel nostaa on liian raskasta.
Armoa elämä,
anna mulle enkelin sädekehä,
kaapu ja siivet.
Jos mun aika ei ole vielä,
lahjota kypärä ja kilvet.
Aijon jatkaa kuin sotilas,
ottaa iskut vastaan
vaik oonki sairaana ja viel potilas.
En kuule vielä,
enkä näe värejä,
mut kai se muuttuu viel jonain päivänä?