Sen tunteen, kun olisi hyvin paljon asioita pään sisällä.
Sellaisia joita vois selitellä kovin, mutta ketään ei kiinnosta.
Eikä kysymys ole siitäkään oikeastaan - ainahan sitä voi silti kälättää.
Mutta jos kerrankin vaatisi tietynlaista ymmärrystä, niin normaalikommentit siitä,
miten hullua settiä taas tulikaan Nuunin korvien välistä, ne eivät oikein tyydytä.
Voisin olla edes ihan hiukan, hiukan, HIUKAN ja ihan vähäsen normaalimpi.
Tai siis ei-ihan-niin-kummallinen :)
Jos alotetaan noista irrationaalisista peloista...