IRC-Galleria

Pohjattoman synkkyyden kahlitessa vimeisen kirkkaan muistikuvan vuoden takaisesta elämästä, säikäytti aamuna jona heräsin. Tämä oli erikoinen hetki aikoihin ja vielä erikoisemman siitä teki tieto siitä, miten vähän tiesin viimeisen vuoden tapahtumista. Suruissani siitä hukkaan heitetystä aika janasta, ajasta jona joukko joutilaita, harmaa sieluisia olentoja veti minua ensin kirkkaan ymmärryksen kääntöpuolelle, siitä usvaan ja lopulta synkkyyteen. En syytä heitä, miksi syyttäisin.. itse tieni valitsin, mutta nyt tiedän kääntyä omalle tielleni. Miten yksinkertaiseksi menikään kuva maailmasta ja rakkaudesta. Miten saatoin kääntää selkäni... kuinka olenkaan ollut surullinen niistä tehdyistä virheistä. Kuinka alamäkeen lähtenyttä voisi puolivälissä pysäyttää.. siihen tarvitaan valo, voima ja vapaus, selko ja ymmärrys. En usko että siihen olisi kukaan pystynyt silloin.. mutta löysin sen sattumalta ihan hetki sitten.. olin jo kavunnut ensimmäisille kohti pintaa johtaville portailleni. Sain siitä voimaa ponnistaa lujemmin ylös, ottaa hiukan happea välissä ja yrittää taas. Vähän kerrallaan.
Tein matkan helvettiin, en pelkää myöntää sitä, turhaan sitä piilottamaan, sehän on mennyttä nyt.