Eilinen tallilla käynti ja iltatallin hoitaminen sai kummastelemaan asioita lisää. Miten kukaan pystyy "unohtamaan" hevoset talliin, ruokkimatta ja hoitamatta? Luulisi että omatunto kolkuttaa joka kerta kun katsoo pihalle. Aivan järkyttävää välinpitämättömyyttä. :´( Vieläkään en ole uskaltanut katsoa kuvia kuolleista hevosparoista, riittävän pahalta tuntuu kuvitella sitä näkyä.
Lisäksi ihmettelen mikä outo tarve ihmisillä on nostaa itsensä kaiken yläpuolelle. Eläimiä tässä ollaan, vain mukamas "fiksumpia" kun muut lajit. Kuitenkin ihminen on pahin peto kaikista, yksikään muu ei kykene samanlaiseen julmuuteen ja kidutukseen. Jos ihminen olisi oikeasti viisas ja kaiken yläpuolella, tällaisia tilanteita EI tulisi. Sääli etteivät eläimet osaa lukita ihmisiä pieniin häkkeihin tai pimeisiin koppeihin, ilman ruokaa, juomaa ja liikuntaa, päivänvaloa. Tekisi muutamille oikein hyvää.
Ja vaikka maailmassa on ihmisilläkin vaikeaa (vrt. vaikka tajuttomaksi hakattu nuori nainen), ei se tarkoita sitä että pitäisi ummistaa silmänsä eläinten rääkkäykseltä. Jokaiselle löytyy tehtävää asioiden parantamiseksi, ja minä ajan ainakin ennemmin eläinten asioita kuin ihmisten. Eläimet ovat kuitenkin voimattomia ihmistä vastaan; ne eivät voi vain ottaa ja lähteä kuten ihminen halutessaan.
Erinomaisesti ihmisten toimintaa kuvaa lause:
"Missä ylenkatsotaan eläinten hätää, siellä ei tosiasiassa huolehdita ihmisistäkään (paitsi korkeintaan omasta lähipiiristä)."
Välinpitämättömät ihmiset voisi poistaa maailmasta.