IRC-Galleria

Simon muisto

"Olin joskus muistaakseni oikeasti onnellinen. Olen onnellinen nytkin, mutta jotenkin tyhjällä ja kylmällä tavalla. Joskus kaikki taisi olla toisin. Minun oli aina hyvä olla, eikä tarvinnut aamulla herätä metsästämään päivän ensimmäistä kaljaa.

Se taisi olla vuotta 2001 tai ehkä 2000, ei pysty muistamaan, kun tapasin Sallan. Se oli muistaakseni Särkänniemen avajaisissa joskus keväällä. Olimme molemmat Villissä virrassa ja lautta oli ajautumassa kovaa vauhtia vesiputouksen alle. Kaikki alkoivat kiljumaan, aivan kuin se saisi jollan vaihtamaan suuntaa. Siinä hässäkässä sitten tunsin, kuinka joku painautui olkapäähäni ja tarrasi kädestäni lujasti kiinni. Se oli Salla. Hänen ei ollut tarkoitus tehdä niin, mutta paniikissa hän vain tarrasi jostain.

Muistan, että sillä hetkellä kun vesiputous oli ohi ja olimme aivan märkiä, Salla oli kauneinta, mitä olin nähnyt. Tunsin jo silloin lämpimän sykkeen rinnassani. En ollut tuntenut samalla tavalla sen jälkeen, kun ammattikoulun kolmannella luokalla tapasin sen yhden Tiinan.

Muistan, kuinka ehdotin Sallalle kylmän vesisuihkun päälle kuumaa kuppia kahvia ja jotain hyvää leivosta. Menimme kahville ja juttelimme. Joimme toiset kahvit ja puhuimme, nauroimme ja meillä oli molemmilla hyvä olla. Istuimme sulkemisaikaan niillä samoilla penkeillä juoden kahvia ja ollen toistemme kanssa. Päivän päätteeksi lähdimme molemmat omille teillemme, mutta vaihdoimme ennen sitä puhelinnumeroita. Muistan, kuinka naurahdin Sallan puhelimelle, kun siinä oli jonkun pokemonin kuva.

Kesä menikin tiiviisti yhdessä, minkä töiltämme kerkesimme. Salla oli töissä kirjastossa ja minä ajoin Lassila & Tikanojalla roska-autoa. Syksyllä joka tapauksessa muutimme yhteen ja menimme kihloihinkin. Olimme onnellisia, mielestämme onnellisimpia koko maailmassa.

En tiedä sitten mistä se alkoi tai koska. Ensin se oli vain pieniä viattomia riitoja sukistani lattioilla tai siitä, että Salla käyttää liikaa rahaa vaatteisiin. Riidat alkoivat kuitenkin paisua. Yhtäkkiä olimmekin tilanteessa, jossa saattoi syntyä ilmiriita tiskaamattomasta kahvikupista. Aloin juomaan yhä enemmän. Iltaisin meni televisiota katsellessa ja muijaa kuunnellessa aina vähintään pari olutta. Sitten tuli se kohtalokas päivä. Se päivä, joka on syöpynyt mieleeni paremmin, kuin mikään merkkipäivä tai hyvä muisto. Riitelyn keskellä Salla meni keittiöön, minä menin perään. Kun astuin ovesta sisälle, törmäsinkin naama edellä paistinpannuun. Nenä ja molemmat poskipäät siinä murtuivat.

Ilmoitin Sallalle saman tien, etten halua olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan. Lähdin siltä seisomalta pois vaatteideni kanssa, enkä enää ikinä mennyt sinne takaisin. Menin kaverini Petrin luo muutamaksi yöksi. Kävin sieltä käsin aluksi töissä, iltaisin baarissa. Lopulta töissä käynti lakkasi kiinnostamasta krapuloiden takia, ja lopulta meni korttikin kännissä ajamisesta. 1,3 promillea, törkeä rattijuopumus. Työpaikka roskakuskina meni, ja oli taas enemmän aikaa... Mitäs vittua!..."

PS. Ihmiset eivät oikeasti tapaa toisiaan tarinassa kuvatulla tavalla, vaan kauheassa kännissä.