IRC-Galleria

Vesi oli hyisen kylmää ja tuuli nostatti aaltoja. Rappeutuneet lihakset eivät enää vuosien viinassa lillumisen jälkeen muistaneet, miten veden kanssa pärjää, vaan Simon pinnalla pysyminen oli lähinnä epätoivoisen räpiköimisen ansiota. Tomi huusi laiturilta jotain. Vaatteet alkoivat kastua läpi ja vetää voimatonta miestä kohti pohjaa. Näinkö hän, Tampereen kasvatti, joutuisi jonkun saatanan makrillin evääksi? Ei helvetissä!

Simo alkoi riisua takkiaan, eikä välittänyt vaikka pää kävi välillä hiukan veden alla. Takin jälkeen saivat lähteä kengät. Vielä paita, ja johan alkoi kevenemään pinnalla pysyminen. Mutta mitäs? Missä oli laituri ja Hulkko? Tuuli pentele oli varmaan ajanut häntä taistelunsa aikana kohti ulappaa.

Näsijärven kylmät kädet pyyhkivät märillä sormillaan simon kasvoja yrittäen saada hänestä tarpeeksi hyvän otteen vetääkseen veden pimeyteen. Eikös se Jeesus joskus ollut jonkun pelastanutkin vähän samanlaisesta pinteestä. Oliko siitä lehdessä vai oliko joku dokumenttielokuva vai mikä?

Simon kädet ja jalat alkoivat kangistua. Hän oli hiukan onnistunut muistelemaan uintitaitoa mieleensä, ja oli pulikoinutkin omaa rauhallista tahtiaan kohti suuntaa, josta oletti tulleensa. Jos hän olisi katsonut taakseen, olisi hän nähnyt Näsinneulan tönöttämässä maamerkkinä aivan hänen putoamiskohtansa vieressä.

Miestä paleli. Hänen jäsenensä tärisivät, hänen leukansa tärisi. Hän yritti huutaa, mutta kurkusta ei kuulunut kuin hiljaista korinaa. Ollappa nyt edes se vitun Titanicin salongin ovi, jonka varassa lillua, mutta eipä ole tavallisella härmäläisellä varaa Hollywoodin hienouksiin. Viimeisenä näkynään ennen tajuttomuutta Simo näki veneen, joka lipui häntä kohti. Varmastikin Tuonen joen soutaja oli häntä tullut hakemaan.