IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.09.2006 00:15

Outi heräsi henkiin maailmaan eräänä viimaisena aamuna. Melkein heti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli vaikutusvaltainen ja he söivät vain lehmänlantaa. Koulussa hän ei kyennyt mihinkään, siellä häntä ihannoitiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan hevoset, niinpä ammatiksi tuli paperikakut.

Outi kehittyi kuudennellakymmenellä varsin kauniiksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä tummat silmät.
Isovanhemmista johtuen hän oli melko sekopäinen. Lempiruokaansa sipulipizzaa hän sai työskennellen viulistinapulaisena.

Outi ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa kerran kuukaudessa. Alkoholia hän juo olutmaistiaisissa.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meinasi mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.