ja nyt melkeen itken ku kukaan ei oo ton pikkutytön kaveri kun se on"selvännäkijä" ja ees sen paraskaveri ei istu sen vieressä. ailahtelevaisella mielell olen tänään. pelotan nyt ite itteeni. pääasia on etten kuule mitään ääniä, muuta kun ton telkkarin. ja näppiksen. jopa mun lauserakenteet yksinkertaistuu. oon yhtä epätoivonen ku noitten lasten äidit.
"kuulen että joku hengittää"
"näen tuolla istuvan miehen pahan hengen"
"ne katsoavt minua"
ja mitä nyt toi mies opettaa niitä näkemään heenkiä. ja nyt ne tekee rohkeusharjotuksen. apua. ei. ja nyt toi tyttö itkee. fuuuuck.
okei ja nyt taas oon ilonen koska ne kakarat tukee toisiaan. otan asiat liian raskaasti. voi vide. parasta ehkä käydä nukkuu.