IRC-Galleria

Stranger: me arabic
You: you tarzan me jane
Stranger: nice to meet you
You: you too tarzan
Stranger: jane your name?
You: jane my name
Stranger: I see
Stranger: age?
You: way too old for you
You: or young
You: that depends on your age
Stranger: you tell me yours first please
You: when you tell me yours, i'l ltell mine, otherwise it's not gonna be fine
Stranger: haha
Stranger: I give up
You: good boy tarzan
Stranger: jane! ,,,, I am 38
You: well tarzan you grew up much faster than i expected, it felt like just yesterday when we played hide and seek
Stranger: I see
You: you see many things then tarzan, but you cant see me
Stranger: are you hiding now jane
Stranger: I have to find you
Stranger: give me a hint
You: oh so you cant live without me?
Stranger: you said it
Stranger: hmmm yes
Stranger: besides
Stranger: don't you miss me?
You: not really, i have pizza

taas tuossa äsken havahduin siihen että ei hemmetti onpa paljon kaikkee hyvää tulossa viel tän vuoden puolella. ja nyt kyllä kuumottaa rise against, oivoi. toivoisin et ois jo lokakuu, kirjotukset ohi, keikka edes, mittairssa 18 ja kaikki hyvin. sillävälin siis pitelen polven kunnos riehumista varten ja fiilistelen timii ja kumppaneita kotoolta (ja youtubesta) käsin!!


my life ain't so bad

miks maailman pitää olla näin perseestä ja miks just nyt, just mun pitää tuntee et siihen pitää vaikuttaa jotenki.

oon varma että on olemassa täysikäsyyden kriisi, se iski.

heti kun täyttää 18 lisääntyy valta, mut lisääntyy niin myös vastuukin. jokaisen tulis kantaa kortensa kekoon ja tehä tästä vähän vähemmän paska paikka elää. meillä kaikki on kuitenkin hyvin, tääkin yhteiskunta kusee, moneltakin osaa, ja tottakai sen tulee muuttua, mut meillä on edes katto päänpäällä. ja jos homma kusee täällä meidän kivassa täydellisessä ja ah niin turvallisessa länsimaisessa hyvinvointivaltiossa niin miettikää afrikan lapsisotilaita tai elämää kiinassa, jossa ainut tapa edetä elämässä on liittyä kommunistiseen puolueeseen, tai pohjoiskoreaa, jossa ihmiset on turvaluokiteltu (parasta on että jos sut on luokiteltu "epäluotettavaks" niin epäluotettavuus kulkee suvussa ja ne jotka on luokiteltu huonosti niin ei kuulemma saa esim. ruoka-apua), tai vaikka meidän naapurimaata, venäjää, jossa kaikki on todellakin hyvin eikä valtio missään nimessä tarvitse apua keneltäkään, ja silti unicef tekee työtä katulapsien kannssa pietarissa ja hupsis vladimir putin onkin pääministeri. kaikki siis kusee ja aina vaan enemmän ja enemmän.

enkö mä vois unohtaa jo tätä. en haluu kasvaa aikuiseks ja huolehtia kaikesta, joutua olemaan vastuussa. kivan perinnön meille jätti george w puska, putin ja kaikki muut kivat esim. diktaattori kumppanit kautta maailmanhistorian jotka oli vastuussa ja vallassa ja teki tästä paikasta vaan onnellisemman, rikkaamman, paremman ja valkosemman. kiitos myös kun saatte mut tuntemaan syyllisyyttä kun syön mäkissä tai ostan uuden paidan gina tircotista pilkkahintaan. paska.

"me tossa ollan lähössä ja aateltiin että näytätte aika nälkäsiltä niin päätettiin antaa teille nää meijän tuc-keksit ja sit kans nää loput feta-juusto kuutiot"
-"ai juopoilta vai?"
"eikun oikeesti nälkäsiltä, syökää nyt pois vaan"
-"voi, kiitospaljon oottepa te ystävällisiä"
...
hetkenpäästä:
"ja täs on teille kans mehuu ja muki, jos oikeesti kyl oli tomaatteja, mut voitte sit plandailla siihen ja sit viel näitä haarukoita"
-"kiva, jaahas, toittekste nyt varmasti siis kaikki?!"
"joo .. kaiken veitte paitsi neitsyyden"

piknik @ hesperianpuisto ft. essi ja elli

annoin äitille mun nikonin ku se halus kuvata meijän taloo

mä: noni, se on nyt automaatilla, senkun painat vaan nappia
äiti: hä, mitä nappia?
mä: ei, et oo tosissas, no sen saat kyl ite selvittää..
äiti: onks tässä se tarkennus
mä: no en nyt muista, mut kyl sä huomaat sitte
äiti: MITÄH? mitä mä sit teen. no oke koitetaan.

rakas päiväkirja

tänään on 20 astetta ja pilvistä, mulla on päällä farkut ja neule.
MIKS JOTKUT SITTEN ON PIKKUPIKKU SPEEDOISSAAN PIHALLA KORJAAMASSA AUTOA, PÄIVIS EI OO MIKÄÄN SUOMEN TENERIFFA, #¤=%(#&"%!!!?98"/& SENTÄÄN!!!
kerätkää nyt ittenne.

mitä nyt hei jokanaisen unelma katella naapurin miestä korjaamassa sen autoo, kauniissa auringonlaskussa, vaan speedot päällä, hikisenä jne..

kerron et näin tapahtu, mitä nyt mun pitäis olla seittämännes taivaassa pyörtyneenä hurmiosta siihen paikkaan. ei asia näin aivan ole. vahingossa vilkasin, oksensin ja nyt nään painajaisii koko loppuelämäni, not pretty at all babies, not at all. mitä sit tapahtuu kun selkä ei olekkaan vain hikinen vaan myös karvanen ja kun speedot ovatkin hieman liian pienet ja maha hieman liian iso ja kaiken kaikkiaan tapahtuma aivan liian järkyttävä edes sisäistettäväks

ensinnäkin, miten voi olla niin rumat (lue: PIENET) uikkarit
toiseks, hyi vittu
kolmanneks, en tiiä pisti sanattomaks
neljänneks, pysykää kaukana ylermiltä jos halutte pitää näkönne ja ruoat vastassa
viidenneks, nyt en voi enää unelmoida autoista, auringonlaskuista tai miehistä -- saatisitten niistä yhtessä
kuudenneks, joku raja sentään, mielellään nyt joku muukin ku rusketusraja
seittämänneks, HEI TÄÄLLÄ ASUU LAPSIPERHEITÄ, MIETI NYT VÄHÄN

HYI

rakkain terveisin hyvin syvästi järkyttynyt ystävänne rosa

vähän lepuutellaan silmiä ja sit uuteen nousuun! ja uuteen ja uuteen ja uuteen ja uuteen. kunnes ei nouse enää ees silmäluomet saati sitten mieli, ei auttanu tasottavat eikä kahvi. iloo ja riemuu ja hiihtomajoija, metsäreittejä, vihasia mustikoitsijoita ja housuttomia hölkkääjiä. ei huolii ja uuteen nousuun vaan toverit ohoi, meno päälle ja huolet alle milla on aikuinen nainen!

imatra oli lempee, on yhä.
ilmoja on pidelly ja kateltiin tytsyjen kanssa leffoja (yllättävän hyvää suomileffaa ja komediaa jossa itketti, ristiriitasta eikö?) kahviteltiin ja leikittiin salapoliiseja lauran kanssa puol neljään yöllä. kaikki on hyvin ja masu täynnä. pian lähtee juna joten tähän päätty reissu täällä. annan imatralle hyvät pisteet, lempee ja lämpöö!!

My first sense of life was that of motion, of being lifted, and the beating of my mother's heart. Then, as consciousness pressed, I turned in the radiance of my father's mind. When I closed my eyes I could feel the world spin. When I reached out I could feel the breath of care. Bound, within my blood, was their love, their burning and their discordant prayers.

Yet time makes ravens of us all and swiftly, it seemed, I fled from their grasp. The sea was a glass. The sky an immeasurable path.

Guided by the knowledge of them I journeyed fettered, free. And as all before me, I have questioned, grateful for the privilege of being able to ask: What is my task? Why do we exist? All answers produce the pain of recognition, emptiness and joy.

To prey upon stillness, to suffer dawn
To bow before God, to administer grace
To unveil space, to be spirited away
To lift a child
into the reigning air
where the voice of heaven
chirps like a bird