äiti toitottaa mulle aina sitä että oon kokoajan menossa, enkä ikin tarpeeks kotona. myönnettäköön että mulla on välillä paljonkin ohjelmaa, mutta tuntuu kyl et kerkeen näkee noit samoi vanhoi tylsii naamoi ihan tarpeeks. silti aina niinä hetkinä kun tuun neljältä tai viideltä kotiin ja pikkusisko ihmettelee et "miten rosa tuli kotiin jo nyt" ni miettii et onkohan asia ihan näin.
tänään kuitenkin seuraavien tapahtumien avulla huomasin, että en ehkä oo ollu kotona ihan kauheesti viimeaikoina, huomasin myös et nää täällä on oikeesti ihan kivoi. välillä.
kerron teille siis pienen tarinan:
ovikello soi, ja meen avaamaan ovea, ovella ei oo ketään.. ja ovikello jatkaa soimista vaikka kukaan ei ees paina sitä nappia. oon vähän että whatte heck, ja äiti käskee menemään vaan äkkiä toiselle ovelle ennenkun se ovikello menee rimputuksesta rikki. jaa että mille toiselle ovelle? joo, en mäkään tienny et meil on myös takapihan ovella ovikello. se on ollu siellä vissiin aineki jotkut kuukaudenpäivät. oho.
myös kun ruokailtiin pitkästä aikaa yhessä sen huomas et meil kaikilla on sama yhtä huono huumorintaju jos sitä voi ees sanoo huumorintajuks. (paitsi iskällä ei sitä oo ollenkaan, kun sillä menee jo se 30min ymmärtää vitsi)
"me syödään nyt hiiltä, kaikessa on hiiltä. tässäkin kun se eläin on eka hengittäny hiilidioksidia ja sit se on menny sen verenkiertoon ja nyt kun syödään se niin se vapautuu meijän elimistöön.."
"-- mun elimistöstä vapautuu kyllä kohta joitain ihan muita kaasuja kun hiilidioksidia"
"älä leiki sillä kynttilällä kun poltat kohta kaikki"
"--tämän testin myötä totean vain, että palanut kaali ei syty"
ja ehkä päivän paras; liittyen eilisiin tilun hawaiji-beach partyihin ja porkkureissuun (ps. kiitos kun olitte aktiivisii rakkaat, mut kiitän erityisesti niitä n. kolmea hallituslaista viidestätoista, jotka oli mun kanssa pippaloiden jälkeen putsaamas niit lattioita)
iskä: "kaiken muun mä ymmärrän eilisillasta, mutta mulla on yks kysymys.. miksi sinun vasemman jalan kenkäsi oli minun takintaskussani?"
