höm, kaikki tuntuu kääntävän selkänsä mulle. joten teen uuden runon:
Kaikki katoaa, lumet sulaa ja taas näkyy haravoimattomat edellisen syksyn lehdet.
En mä niitä silloin jaksanut lakaista, saatoin vain niissä maata ja odottaa.
Pitäisikö ne lopultakin kerätä? Olisiko aika?
Tuulen vire kasvoilla, tuulen raikkaus hiuksilla. Kasvot kohotan aurinkoa päin.
Sun äänes kuulen vielä, sun tuoksus haistan siellä. Mihin ikinä mä meen, mitä ikinä mä teen.
Piiskaa sade tiellä, viiltää salama sydäntä. Kipu on kaunista. Se vahvistaa.
Tuntemattomat katselevat kun astelen paljain jaloin keväällä.
Tuntemattomat ovat kasvottomia, ilmeettömiä, tekopyhiä.
Vaikka heidät tuntisin, olisivat he silti samanlaisia, ei väliä. Luulin että se olisi helppoa.
Luulin että olisi helppoa luottaa ihmisiin tai olihan se.
Annoin kaikkeni, tein kaikkeni, kiitokseksi, syytökset.
Uusimmat blogimerkinnät
- Kas noin Idols, voila 01.10.
- Sellanen operaatio tuloillaan! 18.09.
- Ainii moi oon pitkästä aikaa musta 15.03.
- jeejee vihaan näit mutta tylsäää 10.12.
- Vituttaa 26.08.
- Onnea rakas <3 07.08.
- NÄMÄ OVAT VIIKON-KAHDEN PÄÄSTÄ... 13.07.
- Varikolla kylvetty herne 19.06.
- Uusin biisi! 12.06.
- Kesätöitä! 04.05.