IRC-Galleria

Paradigma

Paradigma

Juuso Helander

Blogimerkintä

« Uudempi -

[Ei aihetta]Lauantai 05.07.2008 18:46

Jostain kuuluu korvia vihlova metallinen ääni, kuin jokin valtava jarruttaisi.

Maaperä kyntää itse itsensä massiivisen tärinän vaikutuksesta.

Liike lakkaa ja hetken on aivan hiljaista.

Linnutkin lakkaavat laulamasta kuin kunnioitustaan osoittaen.

Nuori mangustin poikanen kurkkaa pesästään eikä voi käsittää näkemäänsä

Yhtäkkiä..

Kaikki muuttuu valkoiseksi

On liian kirkasta kenenkään kuolevaisen silmälle.

Noin millisekunti tämän jälkeen.

Valtava räjähdyksenomainen ääni peittää alleen KAIKEN.

Valonnopeutta leviävä paineaalto tuhoaa jokaisen atomin miljoonien kilometrien säteellä.

Käsittämätön määrä teratonneja on juuri kääntynyt 180 astetta ympäri.

Vaikka valtava pölyn määrä on estänyt auringonvalon pääsemisen maan pinnalle, voi pölyn keskeltä erottaa siluetin.

Se on kuin... JUNA!

Tämä on liian käsittämätöntä jopa universumin herroille ja he juokset itkien pakoon.

Kuuluu vaimea kolahdus.

Kuuluu toinen...

Kolmas..

Kolahdukset tihenevät.

Tarkimmat huomaavat sen liikkuvan hieman.

Vähitellen sen vauhti kasvaa.

Äänivallo rikkoutuu..

Kohta se on jo kadonnut horisontin taakse.


Vielä 181 päivää ja sen tehtävä on täytetty.

Aamujuna on juuri kääntynyt.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.