Kun kaikki häviää
Kaikki on tyhjää
Kun kaikki on kaunista
Kaikki on loputonta
Kun kaikki on rumaa
Se iskee lujaa...
Kaikki tuntuu välillä niin väärältä, mutta joskus aivan liian oikealta ollakseen edes totta.
Onko oikein kävellä pois, jos välittää?
Olla paikoillaan, jos ei?
Mennä piiloon jos ansaitsee rangaistuksen?
Saada korvilleen, vaikkei ole tehnyt mitään?
Tehdä ilman lupaa?
Olla tekemättä luvan saatua?
Kaikki on väärää, mutta toisaalta oikeaa, toisaalta taas, ei mitään.
Mieli on sumuinen, oma usvapuutarha, missä osaa itse kulkea.
Joskus on päiviä, kun siellä näkee kunnolla, mutta joskus taas ei ollenkaan.
Polut kiertelevät ja kaartelevat kauniin maiseman välissä.
Puro, lampi, pensas, puu, kukka, köynnös, mitä vain!
Siellä täällä on erilaisia asioita, mitä itse vain voi käsittää.
Toisella puolella on iso puu, johon on kaiverrettu kaikki muistosi, kaikki halusi, tarpeesi, kaipuusi ja tuskasi. Se kasvaa aina vain korkeammaksi. Joka vuosi suuremmaksi ja komeammaksi.
Se kuitenkin rapistuu. Oksia tippuu pois paljon, mutta jotkut oksista jäävät kukoistamaan. Ollen hyviä muistoja. Pahat muistot pyritään unohtamaan leikkaamalla ne pois, mutta joskus puutarhasakset ovat huonot ja oksat jäävät ikävästi roikkumaan puuhun.
Joten.
Rakkennappa mielesi puutarhalle kunnon aita, jotta kukaan ei pääse sinne, kasvata kauniita puita ja kukkia. Kastele niitä ja anna auringon lämmittää niitä.
Pidä puutarhastasi hyvää huolta, niin sekin pitää huolta sinusta.