IRC-Galleria

Paranoiac

Paranoiac

on Jyväskylän kovin torniolainen.

JouluhömpötystäLauantai 13.12.2008 13:16

Nyt on kaikki joululahjatkin sitten ostettu, toivottavasti lahjojen saajat ovat tyytyväisiä. :P Itteäni taisin kyllä lahjoa vähän turhankin kanssa, mutta luulen, että näin kiireisen syksyn jälkeen olen ansainnutkin hemmottelua. =) Vaatekaappikin pitänyt laittaa melkein kokonaan uusiksi, kun vaatteet jääneet osittain liian suuriksi tai sitten ne on jo ihan loppuun asti käytettyjä. Ehkä näillä jonkin aikaa sitten mennään. ;)

Muutenkin tuntuu ihan hullulta, kuinka nopeasti tämä vuosi on mennyt. Torstaina olisi taas lähtö Tornioon ja tarkoitus on olla siellä reilu kolme viikkoa. =) On tullut hyvillä mielin odoteltua joulua, kun olen aika varma, että se on mun osalta mukavampi kuin vuosi sitten. Silti jyskyttää inhottavasti kyllä takaraivossa ajatus, että tässä muutaman päivän aikana jotain ikävää ehtii tapahtua. Mutta en lannistu!

Jarru kuittaa

Np: Anssi Kela - Kunnian kentät

Voi kiesus, mikä päiväTorstai 11.12.2008 23:45

Tämän päivän erikoinen on pirstaloitua Marikaa sipulikastikkeessa. Onneksi huomenna on perjantai, sitte vedetään taas ihan nollat taulussa, eikä ajatella mitään rasittavaa.

Jarru kuittaa.

Np: Apulanta - Lähetyssaarnaaja

Ja hiukset ovat kasvaneet hurjasti!Maanantai 08.12.2008 23:55

Mutta nyt kyselyä.



10 totuutta nykyhetkestä:

Minkä värinen on hammasharjasi?: Semmonen harmaa feat. pienesti sinistä.
Mitä koulua käyt?: JAMK, matkailun ko.
Monenella luokalla olet?: Mie oon tokan luokan tolvana. (:
Seurusteletko?: Nöy nöy.
Mitä sinulla on päällä?: Pikkarit ja yöpaita.
Oletko tyytyväinen elämääsi?: Kyllä vain. ^^
Minkälainen olo sinulla on nyt?: Vähän ärsyttää yksi juttu, mutta muuten ihan jees.
Onko koruja päällä nyt?: Ranneketju ja napakoru.
Onko sänkysi pedattu?: Onhan tuo.
Onko ulkona hyvä ilma?: On joo, vähän vilpoinen vaan.

10 totuutta eilisestä:

Mitä teit eilen?: Nukuin pitkään, sitte käväsin Malbella kylässä ja jotain pööpöilin.
Oliko kiva päivä?: Oli kyllä juu.
Tapasitko uusia ihmisiä?: Nöy nöy.
Olitko tietokoneella?: Illasta joo.
Tajusitko jotain uutta?: No en tod! :D
Teitkö jotain mitä et tee yleensä?: En muistaakseni.

10 totuutta menneisyydestä:

Ketkä olivat kaksi parasta ystävääsi lapsuudestasi?: Jaana ja Tiia.
Kaipaatko menneisyyttäsi?: Joitain juttuja kyllä, mutta oon tyytyväinen elämääni tämmösenä.
Entiset koulusi?: Liakan koulu, Raumon koulu, Tornion Yhteislyseon lukio.
Entiset opettajasi?: No niitä on montakymmentä, että enpä ala luettelemaan.
Haluaisitko elää päivän samana, kun olit kuusi vuotias?: Häh? No en. :D
Jouduitko pettymään usein?: Satunnaisesti.


10 Satunnaista:

Kengän koko?: 41-42
Nimesi?: Marika
Lempi numero?: 8
Lempi kouluaine?: Vaikka venäjä.
Kännykän merkki?: Nokia.

Avaa saapuneet viestit -kansio:

10 totuutta ensimmäisen viestin lähettäjästä:

Oletko nähnyt hänet tänään?: Enpä ole.
Oletko puhunut hänelle tänään?: Nöy nöy.
Mistä tunnette toisenne?: Koulusta.
Milloin näitte ensimmäisen kerran?: Syksyllä -07
Oletko ollut ihastunut häneen?: En ihan. :D
Oletko seurustellut hänen kanssaan?: No en.
Onko hän ollut luonasi?: Nöyp.
Oletteko nukkuneet samassa huoneessa?: Eijjolla. (:
Oletteko pussanneet?: Ei. :D

10 totuutta viimeisen viestin lähettäjästä:

Oletko nähnyt hänet tänään?: Enpä ole kyllä.
Oletko puhunut hänelle tänään?: En.
Milloin näitte ensimmäisen kerran? : Maaliskuussa 2006.
Oletko ollut ihastunut häneen?: Joo.
Onko hän ollut luonasi?: Onhan se saattanu ollaki. ;D
Oletteko pussanneet?: Joskus ihan vahingossa.
Oletteko nukkuneet samassa huoneessa?: Ollaan.

Avaa vastatut puhelut:

5 totuutta ensimmäisestä soittajasta:

Kuka hän on?: Iskä.
Mistä tunnet hänet?: No varmaan siitä, ko se kuuluu minun perheeseen.
Minkä ikäinen hän on?: 53
Missä hän asuu?: Kemissä.
Mitä hän merkitsee sinulle? Ainoa isä, mitä mulle on suotu, että just sitä.

Haluaisitko:

Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet?: Enpä oikeastaan.
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan?: Jooh. ^^
Haluaisitko nähdä jonkun tietyn?: Voi pian olla.
Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle?: Ainahan sitä jotain.
Haluaisitko halata jotain tiettyä?: Vaikka ketä. (:
Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa?: No mikä ettei.
Haluaisitko että olisi kesä?: Oi, kyllä. <3
Haluaisitko nukkua ikuista unta?: Emmie vielä, sitte joskus.
Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi?: Emmie Ruotsiin kyllä...
Haluaisitko matkustaa ulkomaille?: Joo. =D
Haluaisitko uuden ystävän?: Eihän niitä koskaan ole liikaa. (:

Äh...Sunnuntai 16.11.2008 15:03

On kyllä taas semmonen olo, että on eilen tullu otettua kaksin käsin naista vahvempaa. Eka baarireissu Jykylässä, ku törmäsin vaikka kuinka moneen tuttuun. :D Oli kyllä hauskaa ja pääsin melkein ehjin nahoin kotiinkin. Nilkka nyrjähti, ku koroissa hyppelin. -.-
Jarru kuittailee.

Np: Apulanta - Kuution palaset

[Ei aihetta]Torstai 16.10.2008 00:59

1. Mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua?
- Liikaa kaikkea mielessä. Ja sunnuntaisin en meinaa ikinä saada mitenkään unta.

2. Vaikuttavatko tunteesi syömiseesi (syötkö enemmän surullisena tms.)
- Eipä kai kauheasti, ku en ole kiinnittäny asiaan mitään huomiota.

3. Miellytätkö muita? Miksi/miksi et?
- Jotku tykkää, toiset ei. Minkäs mie sille voin?

4. Montako tekstiviestiä kännykästäsi on lähetetty?
- Viestilaskuri sanoo... 1194, tää luuri on ollu käytössä 1,5 vuotta.

5. Teetkö jotain vanhemmiltasi salaa?
- Voi pian olla, ettei ne kaikkea tiiä, ko en kotona enää asu. :D

6. Minne avainnippusi avaimilla pääsee?
- Kotia, Jyväskylän kämppään, fillariin ja käsirautoihin. :D

7. Oletko koskaan pettänyt kaverisi luottamusta?
- En mielestäni.

8. Oletko joskus väittänyt olevasi allerginen jollekin ruoka-aineelle, jottei sinun tarvitsisi syödä sitä?
- En muista.

9. Kuinka paljastavaan asuun voi pukeutua mennessäsi julkiselle paikalle?
- No ehkä bikineissä vois mennä biitsille?

10. Jos olet joskus polttanut ensimmäisen tupakkasi, mistä syystä teit sen?
- Joskus sitä yritti olla kovis.

11. Monessako eri osoitteessa olet asunut?
- Viidessä.

12. Oletko yrittänyt päästä baariin alaikäisenä?
- Olen olen.

13. Mitä yleensä teet kavereidesi kanssa?
- Vaikka mitä. Yleensä juon kahvia ja jauhan kakkaa.

14. Oletko koskaan sattunut paikalle, kun jotkut ovat harrastaneet seksiä? Mitä teit?
- Nöyp. :P

15. Muistutatko ulkonäöltä vanhempiasi?
- Kuulemma joo.

16. Oletko koskaan kertonut salaisuutta eteenpäin?
- Kyllä juu.

17. Jos juot ulkona, missä yleensä juot ja miksi?
- Terasilla ja huvikseen.

18. Pidätkö enemmän rentuista vai kilteistä pojista?
- Kilteistä pojista. :)

19. Onko vaatekaapissasi muutakin kuin vaatteita? Mitä?
- Lakanoita siellä on vaatteiden lisäksi.

20. Onko sinun helppo uskaltaa mennä puhumaan ihmisille?
- Riippuu tilanteesta.

21. Mistä saa maailman parasta ruokaa?
- Äitin kattilasta!

22. Oletko koskaan saanut keneltäkään suudelmaa kämmenselällesi?
- Olen, haha. :D

23. Mitä syöt ranskalaisten kanssa?
- Hampurilaisen, onomnom.

24. Mitä sarjoja unelma tv-kanavaltasi tulisi?
- CSI, Sinkkuelämää, Penn & Teller, yms. yms.

25. Välitätkö siitä mitä muut ajattelevat ihastuksestasi/kumppanistasi?
- Enpä kyllä, ajatelkoon mitä haluaa. Vaikka onhan se kiva, jos muittenki mielestä se on hyvä tyyppi.

26. Milloin viimeksi söit lääkkeen?
- Viime lauantaina taisin ottaa särkylääkettä.

27. Mitä sinun pitäisi tehdä vielä tänään?
- Ei mittään, hähä!

Romantikon päiväkirjaTiistai 07.10.2008 00:01

Oon saanu tässä parina päivänä kuulla, että oon aika romanttinen ihminen. :D Mm. siitä hyvästä, että sanoin pussailun olevan pelkkää kuolan vaihtamista. Ko onhan se, mutta en mie sitä sanonu, etteikö se olis mukavaa. ;> Siitä kuolaamisesta tuliki mieleen, että sairastuin mukavasti näin loman kynnyksellä räkätautiin. Pittää kumminki koittaa vetää extra-annos C-vitamiinia ja pukeutua lämpösesti, että paranisin parahiksi perjantaille. ^^ Ja on tässä nyt pari päivää vapaatakin. :)

Päätin alottaa nyt semmosen projektinki, että alan kasvattaan tukkaa vähän pitemmäksi. Saa nähä, että mitä siitäki tulee, mutta kynin taas lyhyeksi jos en tykkää. Nyt on kyllä muutenkin semmonen fiilis, että jaksaa taas innostua kaikesta uudesta. Mulla ei ole ikinä ollu varmaan näin paljon hommaa koulun yms. kanssa, mutta on siitä huolimatta tosi hyvä olla. Tässä vois melkein olla ylpeä itestään jo. :>

Jarru kuittaa.

Np: The Rasmus - Ten Black Roses

Päivällistä sulatellessaTorstai 18.09.2008 21:30



TÄLLÄ HETKELLÄ
Kellonaika? • 18:12
Missä olet? • Kotona.
Mitä vaatteita sinulla on päällä? • Alkkarit, sukat, farkut, paita + fleecepusero ku on niin stnan kylmä.
Kenen kanssa olet kotona? • Ihan yksin mie täällä olen.
Millainen sää on ulkona? • Syksyinen, elikäs aika viileä.
Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi? • Tiskata luultavasti.

ELÄMÄNTAVAT
Käytkö usein baareissa? • Enpä nyt niin kauhean useasti, nytki aattelin pitää taukoa.
Syötkö mielestäsi terveellisesti? • Ihan normaalisti.
Onko sinulla hyvä kunto? • No ei mikään maailman paras, mutta semmonen että pärjää. ;D
Montako tuntia yleensä nukut yössä? • Varmaankin sen kaheksan.

HENKILÖISTÄ
Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? • Öh, se oli kai Moona?
Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? • Timppa.
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? • Timpan. :D
Kenelle lähetit viimeksi viestin? • Henkalle.
Kenet näit viimeksi? • Eevan.
Kenet tapaat seuraavaksi? • Enpä osaa kyllä sanoa.
Kenellä olit viimeksi yötä? • Mallulla.
Kenet haluaisit tavata juuri nyt? • Jaa-a, vaikka kenet.
Kuka kävi viimeksi hermoillesi? • Enpä muista kyllä. :P
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? • Bussikuski.

KAVERIT JA YSTÄVÄT
Kumpia sinulla on enemmän, kaverereita vai ystäviä? • Kavereita.
Kenet olet tuntenut pisimpään? • Jaanan.
Entä kenet lyhimmän aikaa? • Mjaa, en tiiä. :D
Saatko helposti uusia kavereita? • Joo kai?
Onko sinua helppo lähestyä? • Luulisin ainaki.
Onko sinua koskaan "puukotettu selkään"? • Ketäpä nyt ei olis?
Luottavatko kaverisi sinuun? • Toivon mukaan ainakin. :D
Kumpia sinulla on enemmän kavereina, poikia vai tyttöjä? • Tyttöjä.
Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi? • Mallulle. :) Ja eiköhän tuo aikalailla kaiken tiiäki.

NYKYHETKI
Avonaiset msn keskustelusi? • 0
Oletko onnellinen? • Ihan joo.
Surullinen? • En.
Masentunut? • En.
Tylsistynyt? • Vähän ehkä.
Missä kännykkäsi on? • Sängyllä.
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? • Digiboksi.
Katso taaksesi, mitä näet? • Sänky, jonka päältä löytyy avaimet ja känny.

KULUNUT VIIKKO
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? • On.
Entä kenties pussannut? • Jooh. ^^
Mitä olet ostanut viikon sisällä? • Ruokaa. :D
Oletko potenut krapulaa? • Nöyp.
Soittanut jollekkin? • Jeps.
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? • Jeps.
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? • Joo-o.

KULUNUT VUOSI
PARAS juttu kuluneelta vuodelta? • Niitä on niin monia, etten osaa yhtä sanoa vaan.
Oletko kokenut surua? • Olen.
Oletko ollut töissä? • Joops.
Oletko itkenyt? • Kyllä.
Ollut onnellinen? • Kyllä.
Oletko riidellyt jonkun kanssa verisesti? • Riidellyt... Enpä kai?
Oletko tyytyväinen kuluneeseen vuoteen? • En välttämättä. :D

TULEVAISUUS
Mitä odotat eniten ensi vuodessa? • En kai mitään sen kummempia.
Aiotko saada lapsia joskus, monta? • En, hyi. :D
Missä olet viikon päästä? • Varmaan tässä samassa paikassa, haha.
Mikä asia ahdistaa sinua tulevaisuudessa? • Emt, ei kai mikään sen ihmeempi.

MUUTEN VAA
Mikä on tietokoneesi taustakuva? • Tommonen rehupuska.
Millainen puhelin sinulla on? • Nokia 5070
Mitä aiot tänään? • Chillailla ja olla ajattelematta mitään rasittavaa.
Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan tahtonut lähteä pois? • Emmä muista. :P
Milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin todella tärkeää? • Ei multa kukaan mitään kiellä, hah! >:)
Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä? • No jaa, on kai siitä joku aika.
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle? • Tossa päivällä.
Milloin viimeksi sait hellyyttä kylliksesi? • :D Enpä kuule kerro.
Milloin viimeksi olit kateellinen jollekin? • No oisko vuonna keppi ja kivi? Mien jaksa kadehtia ketään.
Milloin viimeksi oksensit? • Kaks viikkoa sitten. :D
Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä? • Sama vastaus kuin yllä.
Milloin viimeksi söit jonkun kanssa ulkona? • Viime lauantaina med Mallu.
Milloin viimeksi lauloit? • Eilen kai.
Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut? • On siitä varmaan jo ihan pirusti aikaa.
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin? • Öh äh, emmie muista.
Oletko hiljainen vai äänekäs? • Äänekäs.
Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana? • On on...
Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi? • Enpä kyllä muista. Viime joulukuussa varmaan.
Mitä toivoisit jos saisit 1 toivomuksen? • Suurehkon lottovoiton. ;D
Milloin viimeksi joku sanoi että hänellä on tunteita sinua kohtaan? • :> Mieti sitä.
Viimeisin lahja jonka sait? • Mallulta synttärilahjan.
Millaiseen pyyhkeeseen kuivauduit viimeksi tullessasi suihkusta? • Semmonen raitapyyhe.
Oletko koskaan vaatinut keneltäkään anteeksipyyntöä? • Olen juu, ja ihan syystä...
Osaatko pitää puoliasi? • Kyllä mie osaan.
Oletko koskaan hävennyt ketään kaveriasi? Miksi? • Enpä mie ole.
Pidätkö suuria korvarenkaita? • Joskus.

Hi hiiMaanantai 18.08.2008 13:03

Mullonki punanen fillari. &lt;tuuletus&gt; Vois vaikka alkaa tuunaamaan sitä, ku autoahan en omista... ;) Onnistuinpas myös rankkaamaan tähänastisen elämäni suurimman saavutuksen, ei kiesus... x)

Kuittaan.

[Ei aihetta]Lauantai 16.08.2008 00:00

Tornioon vie jälleen kerran Jarrun tie. Saapi soitella, mutta ei mielellään huomenna: taidan nukkua koko päivän sen ihanan linkkimatkan jälkeen taas vaihteeks.

Jotain pientäPerjantai 15.08.2008 01:24

[ ] Mies [x] Nainen

- Nimi?: >> Marika
- Toiset nimet?: >> Anneli
- Syntymäpäivä?: >> 1.8.
- Sisarukset?: >> Markku, Mikko ja Miikka
- Koulu?: >> Jyväskylän Ammattikorkeakoulu
- Hiusten väri?: >> V.ruskea vaaleilla raidoilla.
- Silmien väri?: >> Epämääräset. Vihertävät kuulemma. =)
- Pituus?: >> ~ 176 cm
- Siviilisääty?: >> Sinkku


SUHTEET:

- Asutko kotona?: >> En asu.
- Seurusteletko?: >> En. :P
- Oletko rakastunut/ihastunut?: >> En mie ennää. :>
- Oletko väleissä vanhempiesi kanssa?: >> Totta kai.
- Entä sisarustesi?: >> Jeps.
- Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa?: >> En ainakaan tietääkseni. :D
- Onko sinulla lemmikkiä?: >> Torniossa on Minni.
- Oletko vihainen jollekkin mutta tämä ei tiedä sitä?: >> Öö, en.
- Vihaatko/inhoatko jotakuta tuttuasi?: >> :D No ainahan sitä jotakuta inhoaa.
- Minkä takia?: >> No koska jotku on vaan rasittavia.
- Oletko hyvissä väleissä kaikkien luokkatovereidesi kanssa?: >> Jooh.
- Tuletko yleensäkään toimeen ihmisten kanssa?: >> Jeps.



KUMPIKAMPI:

- Punk vai Hiphop?: >> Punk.
- Räp vai Rock?: >> Rock.
- Rahaa vai Kuuluisa?: >> Rahaa, kiitos.
- Punainen vai Vihreä?: >> Punainen. :>
- Pöytälamppu vai Jalkalamppu?: >> Jalkalamppu.
- Herkkusieni vai Suppilovahvero?: >> Ei kumpikaan.
- Lehmä vai Laama?: >> Lehemä. Siitä saa maitoa.
- Tummasuklaa vai Valkosuklaa?: >> Tumma, jos nyt ees suklaata söisin.
- Rippileiri vai Päivärippikoulu?: >> No lol, mikä kysymys. :D Leiri sitte vaikka.
- Mesetys vai Sähköpostittelu?: >> Mese mese.
- Soittelu vai Tekstaus?: >> Sekä että.
- Mymmeli vai Rouva Vilijonkka?: >> Vilijonkassa on asennetta.
- Koulureppu vai Koululaukku?: >> Laukun omistan.
- Lacoste vai Esprit?: >> Esprit. <3
- Nestesaippua vai Kiinteäsaippua?: >> Neste on kätevämpi.
- Huussi vai Sisävessa?: >> Sisävessa, ku oon tämmönen kermaperse. :D
- Järvi vai Meri?: >> Järvi.
- Kaukosäädin vai Kapula?: >> Son Kauko!
- Joulu vai Synttärit?: >> Joulu.
- Musta vai Valkoinen?: >> Musta.
- Yksin vai Yhdessä?: >> Yhdessä.
- Elokuvat vai TV-sarjat?: >> Molempi parempi.
- Hän vai Se?: >> Se, hän on vähän liian virallinen.
- Nuuskamuikkunen vai Muumipappa?: >> Nuuskis.
- Rock vai Dance?: >> Rock.



MITÄ JOS...:

Joku vastaantulija sanoisi rakastavansa sinua?
>> Naurasin räkäsesti.

Löytäisit poika-/tyttöystäväsi pettämästä sinua?
>> Antasin ukolle monoa.

Seuraava kännykkälaskusi olisikin päälle 200€?
>> Mamma betalar. ;)

Maailma olisi litteä?
>> En menis reunoille.

Muumipeikko hyppäisi vaatekaapistasi?
>> Sanosin sille, että terse.

Maailmassa ei olisi yhtään rakkautta?
>> Se olis voi voi sitten. :D

Sinulle ilmoitettaisiin että sinulla on vain kolme päivää elinaikaa. Kenelle ilmoittaisit ensimmäisenä?
>> Porukoille tietenkin.

Juhannuksena sataisi lunta?
>> Se vois olla jännää.

Rakastamasi henkilö vihaisi sinua?
>> Unohtasin sen sitten.


ONKO SINULLA TAPANA:

- Syödä kynsiäsi?: >> Ei kai. :D
- Ilkeillä ihmisille muuten vain?: >> Aina.
- Vilkuilla ympärillesi?: >> Jeps.
- Ajatella mitä muut sinusta ajattelevat?: >> Joskus ehkä.
- Kopioida ystäviäsi?: >> No ei...
- Rakastua vääriin tyyppeihin?: >> Joka kerta. :D
- Väitellä ihmisten kanssa?: >> Ibland.
- Suuttua helposti?: >> Haha, jeps.
- Myöskin leppyä helposti?: >> Yleensä kyllä.
- Kiroilla paljon?: >> Valitettavasti. :|
- Itkeä muuten vain ilman syytä?: >> Pyh, akkojen hommaa.
- Itkeä kun on vaikeaa?: >> Joskus.
- Nauraa omille jutuillesi?: >> Aina. :DDD
- Katsoa muita nenänvartta pitkin?: >> Nääh.
- Pureskella kumisaappaita?: >> No ei?
- Suudella sammakoita toivoen että ne muuttuisivat prinssiksi?: >> Äh.
- Istua tietokoneella liian kauan?: >> Jeps.
- Höpöttää mitä sylki suuhun tuo?: >> Jep.



ONKO:

- Tylsää kun teet tällaista?: >> Vähän on.
- Kukaan kehunut sinua kauniiksi/komeaksi tänään?: >> Ei.
- Rahaa mennyt tänään paljon?: >> Ei.
- Sinun pyörässäsi apupyörät?: >> No ei. x)
- Kotisi lähellä metsää?: >> Nöyp.
- Siellä karhuja?: >> En tiiä.
- Testi turhan pitkä?: >> No jaa...
- Lumikki maassa kaunehin?: >> Ohan C, ku se peili kerta niin sano.


HALUAISITKO:

- Aikuisena lapsia?: >> En.
- Omakotitalon järvenrantaan?: >> No mikä ettei.
- Syödä jotain?: >> En nyt, kiitos.
- Isoveljen/-siskon?: >> On jo kaks isoveljee, ja on ihan jees olla perheen ainoa tytär, eli en.
- Tietää mitä parhaalle ystävällesi kuuluu tällä hetkellä?: >> No mie tiän kyllä, ku juttelin sen kanssa äsken.
- Nähdä jonkun henkilön nyt?: >> No joo...
- Kuunnella nyt juuri Anna Abreuta?: >> No ei. x)
- Olla sieni?: >> Näh.
- Rakastaa?: >> En tiä oikein...