IRC-Galleria

Ilosaarirock 2008- reviewTorstai 17.07.2008 05:03

Ei sheitän että oli TAAS saatanan hauska reissu!
Kyllä se pitänee taas enskin vuonna lähtee -- ei voi mitään.

Bändejäkin tuli nähtyä ja loistavastihan nekin veti.

Loistavasti veti isäntä itsekin, VARSINKIN lauantai-iltana (ei näin!).
Kiitos kaikille joiden seurassa aikaa vietin ja niin pois päin!!!

"Saanks mä nyt pyörähtää?"

Ilosaarirock 2008-previewTorstai 10.07.2008 14:58

Eli tänään ois tarkoitus mennä jo starttailemaan tän vuoden rokkia.
Näin ennakkokatsauksen merkeissä voin kertoa että allekirjoittanutta voi YRITTÄÄ tavoittaa tapahtuman aikana mutta varoitan että yhteys voi olla huono sillä mies saattaa olla todella kuutamolla...

NIIN ja sen lisäksi ajattelin suorittaa näissä samoissa tsembaloissa Uzbekin kieliopin loppututkintoni eli jos puheesta ei tahdo ottaa pirukaan tolkkua niin kyse on varmaan VAIN siitä!

[Ei aihetta]Perjantai 27.06.2008 17:37

Hohoo, viikon viisaus aiheeena stringit! Itse ainakin repesin tälle:

Ennen vanhaa raotettiin kalsareita, et nähtiin pakarat.
Nykyään raotetaan pakaroita et nähdään kalsarit.
ELI ENTER SANDMAN GOOGLEN KÄÄNÖSKONEEN SUOMENTAMANA!

Sano teidän rukouksia vähän yksi
Älä unohda, minun poikani
Jos haluat sisällyttää kaikki

Tuck sinua, lämmin,
Pidä olet vapaa sin
Asti sandman hän tulee

Sleep on yksi silmä auki
Tarttumisnuppi your pillow tiukka

Exit valossa
Kirjoita yö
Take My Hand
Off, että he eivät koskaan maa

Jotain on vialla, shut valossa
Heavy ajatuksia tänä iltana
Ja ne eivät ole Lumikki

Dreams sodan, unelmat valehtelijoita
Unelmat lohikäärmeen tulen
Ja asioita, jotka purevat

Sleep on yksi silmä auki
Tarttumisnuppi your pillow tiukka

Exit valossa
Kirjoita yö
Take My Hand
Off, että he eivät koskaan maa

Now I Lay Me Down to sleep
Pray The Lord my soul pitämään
Jos minun kuolla, ennen kuin I wake
Pray The Lord my soul ryhtymään

Hush little baby, emme sano sanaakaan
Ja koskaan mielessä, että melu te kuulitte
Se on vain The Beast teidän bed,
In your closet, in your head

Exit valossa
Kirjoita yö
Grain hiekkaa

Exit valossa
Kirjoita yö
Take My Hand
Olemme pois, koskaan ei ole koskaan maa

[Ei aihetta]Torstai 05.06.2008 04:33

KOPIOIKAA JOKA IKINEN JA KÄYKÄÄ ALLEKIRJOITTAMASSA! LAITTAKAA ETEENPÄIN!

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi.
Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta?
http://www.youtube.com/watch?v=0cBBudN0_-E&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=3-jIP8i1djg&feature=re

Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin.
Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

Mene jommalle kummalle seuraavista sivuista:
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition-sign.html tai
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition.html
ja allekirjoita vetoomus "taideteoksen" pysäyttämiseksi. Lähetä tämä kirje kaikille tuntemillesi eläinihmisille. Ole kiltti. Allekirjoitus ei luonnollisestikaan maksa mitään ja aikaa siihen kuluu noin 30 sekuntia

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.06.2008 01:28

Niin meinas jo unohtua...
Se on HERRA MEDIA-ASSISTENTTI SULLE!!!!

Eli valmistuinpa tossa eilen koulusta mediö-ääsistentiksi tai lyhyemmin graafiseksi suunnittelijaksi tai vielä lyhyemmin graafikoksi tai VIELÄ lyhyemmin työttömäksi!!

Hyrååå!

[Ei aihetta]Torstai 17.04.2008 20:35

vittu että oli kiva viime yö!
Saatana hampaisiin särkee niin vitusti ettei uni tule, sen lisäksi vielä nosti ilmeisesti kuumeen kun oli semmonen houraileva olo. Puol yötä siinä meni tappellessa ennen kuin sai unen päästä kiinni.
Ja aamulla helvetin pirteenä duuniin,säätänä.

[Ei aihetta]Lauantai 05.04.2008 02:29

Eli tänään saatiin sitten kone kytkettyä kiinni...TÄSTÄ ALKAA NOLIFE!
Sen lisäksi 4cl uutisten läpyskän kansitaide aiheuttaa tasaista repeilyä suuntaan jos toiseenkin, eikä vähiten taiteilijan hipille itselleen.
Rankka työharjoittelu viikko taas takana ja palkitsen siis itseni tässä jo kolmannella oluella, tuolla Lidlin ah niin halvalla Grafen Walder olusella! Perkele, tämä onkin paremman makuista mitä muistin (tiiä sit paljonko makuaistiin vaikuttaa tuotteen hinta joka on siis muigeat 0,99€ per tölkki!!!)

Pillun tarkoitus!Sunnuntai 03.02.2008 05:42

Jepujee!
Tyydyttää m,ies ori orhiu italian stallion Sylvester stallone jjoo!
Vpaa sna aina joo!

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.02.2008 05:08

Tenytähtio kis't pn kivoja nkuin ian häviää jee ! joo
Tilitys nihilitys jeeQ!
Pasin san :
Teniytäjto on js nyt ja ruleee pysyyy,ään yrodän lansssa

Ja Phil Collibns on vitun nero jee perkele4!
Pasin vapaa sana vielä!

Minua rakastetaan, minua vihataqan, mutta minä ole teidön tenuähri hoten kumartakaa mulle!!!!!!!!!!

Hyråååååå!