IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Aamut on perseestä...Keskiviikko 25.10.2006 10:46

Kyllä.
Eipä ottanut taas päähän nousta ylös tänä aamuna.
Vihdoinkin kun sai illallakin heti unen päästä kiinni ja ois nukuttanut niin mukavasti niin eikös muderi tule jo ennen klo 6:tta potkimaan ylös että on aika nousta,kohta pitää lähteä hänet viemään töihin. Hommais ite ajokortin niin ei tartteis toisten yöunia tulla häirihtemään!

Siitä sitten hitaasti taistelen itseni ylös vaikka lämmin peti suorastaan vonkuu minua jäämään. Käyn kusella ja tietenkin aamutana päällä saan taistella etten roiski pitkin seiniä.
Tästä sirryn zombina keittiöön,jossa ensimmäisenä käteeni tarttuu aamukahvikuppi.Mitään kunnon aamupalaahan en tietenkään saa kun kaikki jogurtit ja leivät lähes kaikki syöty.

Tämän jälkeen siirrytäänkin hampipesulle ja siitäkös vasta käämi palaa kun yrittäessäni ottaa harjaa käteen tönin sen pienen perkeleen lavuaariin.Ei siis mitään varsinaista vahinkoa tapahtunut mutta pisti kuitenkin käämin palamaan. Hampaita pestessäni peilistä minua tuijottaa hyvin väsynyt katse.

Sitten ajelenkin puolinukuksissa Heinävedelle ja vien muderin töihin.Ulkonahan tietysti työntää vettä tai räntää ihan simona.Eli näkyvyys on loistava.

Sieltä sitten ajella körötän yhä puolinukuksissa Outokumpuun,jossa minua odottaa koulupäivä ja joku helvetin tentti!Sitä ennen olen tietysti käynyt avautumassa gallerian päiväkirja osiossa.
1.Lempibändisi?
- Metallica

2.Keitä siihen kuuluu?
- James Hetfield,Lars Ulrich,Kirk Hammet & Rob Trujillo

3.Kauanko olet ollut fani?
- En niin pitkään kuin monet vois luulla.

4.Onko bändi todella suosittu ?
- On

5.Kuka jäsenistä on suosikkisi?
- James Hetfield

6.Lempilevy?
- Paha nimetä yhtä suosikkia. Master Of Puppets,...And Justice For All,Black Album kolmikosta varmaan joku jos pakko olisi valita.

7.Lempibiisi?
- Liian monta hyvää.

8.Oletko nähnyt livenä?
- En.Kesällä piti mut reissu peruuntu

9.Jos olet niin missä?
- -

10.Onko huoneesi täynnä bändin julisteita?
- Kaks julistetta ja yks "seinämatto"

11.Oletko saanut netistä uusia ystäviä muista faneista?
- nääh...

12.Mitä mieltä kaverit ovat bändistä?
- Osa tykkää enemmän, osa vähemmän ja jotkut ei ollenkaan

13.Oletko saanut nimmareita bändin jäseniltä?
- nope

14.Oletko päässyt yhteiskuvaan jäsenten kanssa?
- nope

15.Hulluinta mitä olet tehnyt bändin eteen?
- ...

16.Miksi pidät juuri kyseisestä bändistä?
- Paras musiikki,parhaat tyypit,hieno meininki,Hetfield paras keulamies ever,äijämeininki,sanoitukset...se on vaan pirun hyvä.


- Vanhemmat »