IRC-Galleria

Mikael kertoi kuinka hän oli eräältä teatterin tarpeistossa työskentelevältä ystävältään onnistunut hankkimaan kaksi dynamiittipötkön jäljitelmää ja rullan sytytyslankaa. Tämän jälkeen hän oli hakenut kotoaan vieteripampun, santapaperia, ilmastointiteippiä ja lasipullon. - Minä kävin tarrapainossa ja ne tekivät minulle etiketin, jossa luki vetykloridihappo ja liimasin sen pullon kylkeen.
Mikael oli käärinyt vieteripampun karkean santapaperin sisään, jolloin se muistutti isoa puikkoviilaa. Hän oli ilmoittanut tyybesti rassaavansa kyseisellä instrumentillä niin kauan tupakkamiehen peräaukkoa, kunnes sieltä nousee veristä savua. Tämän jälkeen hän oli uhannut valella ensimmäisen dynamiittipötkön mukanaan olevalla vetykloridihapolla ja tuikata sen velallisen arahkoon ahteriin. Toisen hapotetun dynamiittipötkön hän uhkasi työntää uhrin suuhun ja teipata pään ilmastointiteipillä niin kireälle, ettei tämä itse kääritty "BOOM-havannalainen" lähde kuin nyhtämällä koko pää irti. - No mitä sitten tapahtui? kysyin kauhaissani - Otin sytytyslankarullan esiin ja kerroin vetäväni siitä kaksi puolen tunnin pätkää. Herralla on 30 minuuttia aikaa opetella imemään suullaan ja peräaukollaan molemmista dynamiittipötköistä ruuti pois. Ilmoitin tehtävän olevan äärimmäisen haasteellinen, sillä suolahapon polte varmasti häiritsisi imemisharjoitusta. - Voi jumalauta...
- Miksi olet kauhuissasi? Mikael kysyi ihmeissään. - Onko se jätkä nyt soseena pitkin tapetteja? Mikael katsoi mua ihmeissään. - Hän voi loistavasti. Jopa paremmin kuin ennen käyntiäni. Hän lopettti tupakanpoltonkin. - No ei kai kukaan enään imeskele tupakkaa, jos suu on poltettu jollain hapolla! huusin. - Siinä pullossa oli vettä ja olet nyt unohtanut yhden asian. - Minkä? - En koskenut häneen sormenpäällänikään. Kerroin vain rauhallisesti mitä teen hänelle, mikäli ystäväni velkaa ei hoideta. Tässä yhteydessä hän katsoi tarpeelliseksi maksaa vähän ylimääräistä tippiä. Katsoin setelinippua pöydällä. - Ota siitä tonni ja vie se äijälle takaisin, pyysin. - Ihan kuinka herra haluaa, Mikael sanoi ja poistui tonni taskussaan.
Mikael tuli tunnin kuluttua takaisin mukanaan kaksi tonnia. - Mitä tää nyt tarkoittaa? ihmettelin. - Nähdessään minut jälleen ovensa takana, hän välttämättä halusi antaa vielä toisen tonnin. Hänen mielestä oli sopimatonta edes ajatella rahan paluttamista. Jaoimme potin. Tonni mulle ja tonni Mikaelille, joka ei olisi halunnut penniäkään. Pelkkä työn ilo riitti sille palkaksi. Koko päivä oli ollut kuulemma rahallisesti korvaamaton kokemus.