Lumi tuli ja se on puhdasta. Ainakin täällä kotona, missä voi tuoksutella äitin tekemän pannarin tuoksua ja olla suojassa pahalta, jonka kohtasin viime v-loppuna todellisena. Voiko elämä aina mennä näin? Pitkään on onnellinen ja iloinen ja sit yhtäkkiä kaikki vaan taas hajoaa käsiin? Miksi pitää tuntea niin syvää myötätuntoa ihmisiä kohtaan? Miksi syyttää itseään pahasta vaikkei siinä tavallaan ole ollut välikätenä?
P.S. Alkaa ikinä lähtekö Nyffen kaa jatkoille. Ainakaan hotelliin. Ainakaan vähän kännissä. Ainakaan espoolaisen jalkapallojuokkueen kanssa. Mitä vaan voi sattua. Voitte vaikka vahingossa ottaa omien ihanien snoopy-alkkareidenne tilalle jonkun rumat, ruskeat pokserit.
Tää on hullu maailma. Hyvässä ja huonossa ja kumpikin puoli näkyy koko ajan selvästi vaikka kuinka yrittäisi piiloutua.