IRC-Galleria

Pierukuoriainen

Pierukuoriainen

Whatever it is-I didn't do it.

Uusimmat blogimerkinnät

Nyt on lego revitty suusta ja valoa pilekottaa tunnelin päässä. Ei se sattunukaan yhtään, vaikka olin ihan tryffelit pöksyissä siellä hammaslääkärin odotushuoneessa. otin hampaan jopa muistoksi ja heiluttelen sitä silloin tällöin äitini nenän edessä ja äitiä ällöttää:D

Asiaan:
Tämänkertainen purnauksen aiheeni on jo vanha tapaus, mutta jotenkin on jäänyt kaihertamaan. Varsinkin kun tuon epämiellyttävän muiston takana oleva henkilö pompahtaa silmilleni täällä galleriassa tämän tästä.

Siis kun olin raskaana, kuulin eräältä työtoveriltani, että eräs toinen työtoverini (jos arvon neitokaista voi "toveriksi" kutsua) oli arvuutellut innoissaan mikä mahtaa olla syntyvän lapsen ihonväri. Eipä silti, minä en mikään rasisti ole, mutta tuon naikkosen en soisi edes katsoa samaan ilmansuuntaan, missä rakas poikani oleilee.

Tässä asiassa mua vituttaa se, että tuo liimaahaisteleva hiivapallo ei ole millään muotoa oikeutettu antamaan minkään valtakunnan lausuntoja jälkikasvustani (tuolloin syntymättömästä jälkikasvustani) selkäni takana, saati läsnäollessani. Ei varsinkaan, jos itse on ns. lowlife scumbag, joka dokaa duunivuoroissa, soittelee vähäisille kavereilleen firman laskuun sillävälin, kun teettää muilla omat duuninsa. Siispä kerrottakoon tässä ja nyt kaikille muillekin, jotka luulevat, että kaikki ovat tummaihoisia heti, kun lähdetään armahan kotomaamme rajojen ulkopuolelle, että:

MUN LAPSI, MUN BISNES.



Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.