IRC-Galleria

Meidän kimppakämpässä valkeni torstai aamu puhelinsoittoon, jossa vanhempani kertoivat, että poliisi varoittaa televisiossa sään kääntyvän huonoksi nopeasti, että emme mitenkään pääse hakeman koiria täältä Tampereelta autolla jossa on kesärenkaat. Ensilumi tulee yöllä ja hurjasti sittenkin. Ja että perjantai aamuna, jolloin olimme suunnitelleet lähtevämme kohti vaalimaata ei ehkä ole turvallisin ajokeli. Poliisi oli suositellut, että ihmiset ajaisivat vain aivan pakollisimmat menot.

Shokkiherätys toimi minun kohdallani ja alkoi isännän kanssa kädenvääntö, että suunnitelmat pitää huiskaista uusiksi ja että Kouvolan kulmilla meitä odottaa auto, jossa on talvirenkaat ja sinne pitää lähteä nyt heti.
Isännällä oli lääkäri ja sen jälkeen lähtisimme ja olisimme vanhemmillani yötä ja voisimme perjantai aamuna lähteä siitä lähempää pirteinä ja rauhassa Vaalimaalle, varovasti ajellen, jos sää olisi hurja.

En edes kerro torstain lääkärin ajanvaraussyteemien sekoamisesta johtuneesta tunnin myöhästymisestä, ja viimeisestä suorasta bussista myöhästymisestä..
Mutta voin kertoa että kun päästiin vanhemmilleni, nukkumisesta ei tullut mitään. Saatoimme vain supista toisillemme siitä kuinka ensiyönä saatamme nukkua jo pötköjemme kanssa. Ja kuinka lauantai aamun suukko saattaa käsittääkin koko naaman ja vahingossa kulmahampaan nirhaisun :D
Kun saimme hetkeksi sovittua, että juttelu loppuu ja yrtimme nukkua, ajatukset vain kiersivät koirien ympärillä, niin että nukkumisesta ei *kuitenkaan* tullut mitään.

Nyt meidän suurperheeseemme Tampereen keskustassa kuuluu kaksi Kodittomien Koirien kautta löytynyttä koiraa. Kyseessä ovat minun ja avopuolisoni molempien ensimmäiset aikuisiän- ja meidän ensimmäiset yhteiset lemmikkit. kämppiksemme ja känen kihlattunsa kuuluvat kiinteänä osana perheeseen, vaikka Karoliinalla onkin oma asuntonsa.

Linda ja Borja (nyk. Botin)

Linda, joka tarkoittaa kaunista naispuoleisesta espanjaksi ja hänen veljensä Borja, jonka nimi ei istunut jotenkin meille, joten päätimme aika pian, että jos koira meille tulee, sen nimi vaihtuu.
Pyörittelin sitten mielessäni ideaa, että molemmat olisivat espanjankielisiä nimiä, ja Borjalle olisi helpoin oppia uusi nimi jos siinä olisi sama Bo-alku. Varausmaksun maksettuamme otin espanajan sanakirjan esiin. Luettelin sieltä sanoja ja niiden merkityksiä isännälle, joka ihastui Botiniin - itse olin pitänyt useammasta sanasta jo sitä ennen, mutta isäntä ei suostunut sanan suomennoksen kuultuaan enää muita harkitsemaankaan.
Niin meidan Borjasta tuli Botin, aarre, sotasaalis. Englanniksi aika moni ymmärtää varmasti saman latinankielisen sanan pohjalta tutun Booty-sanan, joka useimmiten yhdistetään merirosvoaarteeseen, ja näin meidän sotahistoriaa rakastavan isännän sotasaaliista, Mustaparrasta, tuli isännän oma piraattiaarre.

- - -

Olipa kerran synkkä ja myrskyinen yö ja seuraavana aamuna oli perjantai 14.10.2010. Tuona uhkaavasti alkaneena päivänä perheeseemme liittyi Vaalimaalla kaksi Kodittomien Koirien kautta löytynyttä pörröttiä. Koiraa, joiden kohdalla myrsky oli ohi.

Koirat tulivat Vaalimaalle ja heti, kun saimme omat rakkaat käsiimme huomasimme, että ne olivat helppoja, pehmeitä ja helposti tottelevia. Tiesimme myös että seuraavan kolmen vuoden aikana se voisi muuttua mihin suuntaan tahansa ja montakin kertaa, kun meidän välinen vieraskoreus ropisisi, tutustuisimme kaikki toisiimme ja luottamus kasvaisi.

Heti Vaalimaalta lähdettyämme Botin karkasi. Turvavöiden valjaat olivat jääneet liian löysiksi ja aarteemme pääsi karkaamaan. Onneksi nämä meidän sisaruksiksi epäilemämme koirapari olivat niin erottamattomat, että auton perän kierrettyään Botin tuli iloisesti tervehtimään Lindaa, jolloin minä nappasin sen kiinni.
Helpotuksesta huokaistuamme saimme koirat pissitettyä ja tuli aika hypätä takaisin autoon, jolloin Botin ilmoitti isännälle, että nyt on vähän liian läheinen olo, täysin taakse vedetyn kuskin penkin takana, miltei kasimetrisen isännän joutuessa kumartumaan pakostakin ylitse, kiinnittääkseen turvavyön. No me otimme koirien pitkän päivän stressin huomioon ja vaihdoimme taktiikkaa. Minä kävin laittamassa turvavyön kiinni, tyttöjä paremmin sietävälle pojallemme.

Ensimmäisne illan havainnot tukivat esitietoja hyvin, mutta antoivat myös toivoa, että asiat olisivat suhteellisen helposti korjattavissa.
Botin veti melkoisesti, Linda taas käveli verkkaisen rauhallisesti hihna nätisti löysällä. Botin vähän arasteli vieraita miehiä - kuten omistajaansa, meidän isäntää ja Linda vaikutti olevan hieman etäämmältä rauhallisesti asioita tuumivasti katsova, mutta ihmeemmin mitään erityisesti pelkäämätön yksilö.

Ei Lindakaan mikään täydellinen tapaus ollut, vaikka ei ilmaissutkan surempaa henkistä epämukavuutta pitkänpäivän rasituksista huolimatta. Fyysiset rasitukset sitten taas olivat alusta asti melkoisen selvät :(
Linda oli autoon hypätessä epävarma, suorastaan kömpelö - joka ei luvannut hyvää. Kotiin saapuessa iltapissityksen koleus selkeästi veti, vain viisivuotiaan, tyttösen jäykäksi ja kömpelyys oli taas ilmiselvää. Pelkäsin nivelongelmia ja/tai näköongelmia. Näköongelmia, siksi että tytön toinen silmä punoitti aivan selvästi. Alkava silmätulehdus? Silmät eivät kuitenkaan rähmineet, eikä tyttö hangannut niitä.
Isännällä yövuoro edessä ja lauantain lääkäriajat olisivat siihen aikaan, kun isäntä tulisi töistä ja tarvitsisi todella kipeästi oman leponsa.

Meidän käydessä hakemassa autosta tavarat, kämppis ja kihlattunsa kertoivat, että koirat ulvoivat taukoamatta - no tiesivätpä naapurit uusien koirien tulleen taloon :)
Eroahdistustako ? No koulutusta se vain vaatisi. Olimme tietoisia, että useimmilla rescue-koirille sitä oli odotettavissa.
Koirat sitten nukkuivat vieressäni ensimmäisen yön, vaikka olimme päättäneet, että niille annetan rauha kotiutua omassa niille varatussa huoneessaan, mutta meihin (isännän lähdettyä töihin, minuun) turvaavat koirat olisivat luultavasti ulvoneet koko yön, milloin eivät olisi haukkuneet kaikkia perjantai-illan keskustan ääniä ulkoa.
Botin nukkui koiranunta ja nosti välillä päätään kuunnellakseen ääniä ulkoa. Hiljaisesti juttelellen sain aikaan kuitenkin sen, että selvisimme yöstä ilman yhden yhtä haukahdusta. Linda makasi pitkin pituuttaan täysin rennon näköisesti - tai täysin uupuneena - nukkuen, luottaen varmasti Botinin vartioivan.
Voiko elämä rescue-koiran kanssa olla näin helppoa ? Voiko rescue-koira(pari) olla näin helppo?
Tavallaan olimme toivoneet, että näin tiivis koirapari (niitä ei kuulema voinut edes ulkoiluttaa erikseen) tukisi toisiaan kotiutumisessa, ja eroahdistus voisi ehkä olla helpompi. Koirilla olisi kuitenkin oma pienlaumansa tukena hurjassa muutoksessa.
Toisaalta kahdessa koirassa voisi olla tuplaten ongelmia.. Ja niin minä aloitin viikonlopun huolestuneena, että pääsisimme vasta maanantaina lääkäriin.