1. Olin kuudennella luokalla
2. Tappelin veljeni kanssa jatkuvasti
3. Asuin Kirkkonummella
5 vuotta sitten, minä...
1. Olin jättänyt jo yhden amiksen kesken
2. Olin seurustellut melkein vuoden ensimmäisen poikaystäväni kanssa
3. Olin hoikka (hyvä pylly

3 vuotta sitten, minä...
1. Muutin yhteen poikaystäväni kanssa (tarkalleen tänä päivänä)
2. Opiskelin suurtalouskokiksi toista vuotta
3. En ollut vielä äiti
1 vuosi sitten, minä...
1. Stressasin esikoisen ensimmäisiä syntymäpäiviä (enää kolme viikkoa!)
2. Aloin odottamaan Jesseä

3. En uskonut että joskus vielä kaipaisin koulun penkille
Tähän asti tänä vuonna, minä...
1. Olen ollut melkoisen väsynyt
2. Olen saanut toisen terveen lapsen

3. Olen lihonut liikaa xD
Eilen, minä...
1. Näin Tampereen serkkulikan pitkästä aikaa

2. Näin MONTA rottaa
3. Näin miten bluetooth-soitin toimii
Tänään, minä...
1. Menen kauppaan (mm. vaippoja...)
2. Istun koneella
3. Olen onnellinen kun vauva on taas terve
Huomenna,
1. Masentaa kun viikonloppu päättyy
2. Odotan Mikan liksaa

3. En ainakaan ole herkuttelematta
Ylihuomenna,
1. Maksan tv-lupamaksun

2. Odotan Mikaa töistä

3. Koitan keksiä Viiville synttärilahjaa