... sisintä riipii, kiehuu, kuohuu, voi hel....ti
ja tän kun piti olla niin piece of cake, helppo keikka, tää elämä meinaan...
herran jestas ku ottaa päähän, en tiedä mikä kaikki kai.... ahdistaa, pelottaa...
pysynkö mä, jaksanko... tuntuu et sielu rutistuu ku rusina, mehut on kaikki jo mennyt...
tästä sielusta on latinki loppu... siltä tuntuu...
onneksi ystävät ovat olemassa... kumma kuinka yksi puhelu voikaan rauhoittaa, ääni siellä jossakin , joku joka välittää, rauhoittelee, rohkaisee... mutta taas kun hetki menee se oma sota alkaa, sota itseä vastaan tai sen kanssa... (Leenalle <3 )
...suurimman seikkailun teen omaan sydämeen, pah voi kiesus melkein oksennan kuinka pateettista ja paksua.. ja olen ennen ajatellut todella noin...
taistelen kyynisyyttä vastaan, kumpa en tartuttaisi tätä omiin lapsiini... sekin pelottaa...
vakuuttelen itselleni että pelko loppuu järkeilemällä, suru suremalla... kyllä tämä tästä...
mutta kuka tuonkin uskoo????
Rakkaus, missä se on??? Heti tänne mulle, nopeimpia ja lyhyimpiä teitä, suoraan sydämeen...
käsi käteen.... mä hukun tähän yksinäisyyteen, tahdon syliin, lähelle....
uimaan rakkauden mereen, edes hetkeksi... mulle se ois ikuisuus...
mutta rakkaus ei edes katso mua, ei hipaise vahingossakaan... mä en oo tajunnut kuinka rikki olenkaan... voiko se sattua näin syvälle?
Kerjääminen on kamalaa, yököttävää... ja sitäkin oon tehny rakkauden perään, hellyyden....
alentunut melkein kaikkeen...
kaikki konstit on koitettu... se sentään helpottaa että tajua, mä olen kaikkeni yrittänyt... nyt pitäis olla sisua ja rohkeutta lopettaa tää säälittävä toivominen ja katsottava peiliin... kun ei onnistu niin ei...
vapauttaa sydämeni, sieluni, ruumiini, ja olla kuin feenix-lintu....syntyä uudelleen