Hiljaisena istun nyt. En löydä enää sanoja, en enää vihaa, en edes kaipauuta. Tuntuu kuin jotain erittäin rakasta olisi minulta anastettu.
Miksi valitsit ennemmin pimeyden, kun edessäkin olisi ollut vielä valoa ? Miksi valitsit aidan matalimman kohdan, vaikka itse minulle saarnasit elämästä ? Miksi petit sen kaiken, mihin sait minut uskomaan ? Miten voit sen kaiken sysätä minun niskaani, vaikka itse sen aiheutit ?
Kuvasi lattialla...
Kyyneleet...