Nyt syksyn ollessa jo näkyvämpi, ensimmäiset punaiset lehdet bongasin eilen, tulisi mielestäni kaikkien muistaa niitä vähäosaisia, eläimiä siis, jotka joutuvat ihmisten oikkujen ja julmuuksien uhreiksi. Muistakaa että kesäkissoja ei saa ottaa ja jättää! Jos et ole valmis ottamaan vastuuta toisesta elämästä, älä hanki pientä ja suloista karvapallokissanpoikaa. Meillä on tällä hetkellä 2 kissaa odottamassa omaan kotiin pääsyä, ja luultavasti myöhemmin meille tulee näitä nk Kesäkissoja, joilla ei ole muutakaan paikkaa eläinsuojien ja -kotien ollessa ylikuormitettuja kattimatikaisista. Ja muistakaa myös leikkauttaa oma kissanne (jos ette tarkoituksellisesti aio ottaa vastuuta myös pentulaumasta ja hakea niille kaikille rakastava koti), katti taikka kolli, voitte säästää tulevia kesäkissasukupolvia omalta osaltanne!
Kissakaveria Ei Jätetä! <3
Kopio tämä itesellesi päiväkirjaasi kun olet lukenut!! - kiitos.
Mökille jätetty
Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään.
Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa.
Tuo metsäkin huokuu pelottavasti, on jo kuurassa maa.
Ovi aukeni silloin, kun mansikat tuoksui, säteili
taivas ja maa.
Ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi.
Kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.
Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara poskellaan ja silmät suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on.
Vain yksi ovi armahti hyljätyn, pääsi lämpöön ja
valohon.
Nyt kissojen taivaassa hyljätty, siellä kyynel on
pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla
vois.
Via dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä Sinä puhtain sydämin.