Joskus vaan ei pysty, haluu tai viitti.
Joskus.
Ja nyt ei pysty, haluu tai viitti.
Joskus.
Joskus sitä vaan uppoutuu ajatuksiin, ja muistaa liikaa.
Joskus.
Turhuutta kaikki, mä en oo koskaan unohtanu, enkä unohda.
Joskus sitä miettii, et miks siinä kävi niin?
Ja kääntykö kaikki sitte parhain päin?
Ja oliko se mun vika?
Mun ja mun liian suuren suun?
Sitä, tätä ja tuota.
Liikaa kaikkea ja aina.
Nyt vaan sitten ollaan tässä.
Ja entä sitten?
Voiko mennä enää mihinkäänpäin?
Ja jos ei......
Jäädä tähän vaan.
Peijakkaan yksin, kaksin, kolmin ja nelin.
Peijakkaan sitä silloin ja tätä tällöin.
Tekosyitä ja tekemistä.
Sanoja ja sutkautuksia.
Eikä mitään iloa enää missään.
I need a life.