Olimme siis Berliinissä 8.-15.5. Ennen varsinaista matkaa tapahtui jotain, minkä haluaisin mieluiten unohtaa. Mutta kerron siitä niin ehkä pääsen sen yli. Unohdin nimittäin passini Turkuun. Menimme yöksi Elinan ja Jussin luokse Vantaalle, ettei tarvitsisi herätä niin aikaisin kuin jos olisimme lähteneet Turusta. Olin ihan varma, että olin ottanut passini mukaan. Illalla ajattelin kuitenkin tarkistaa sen. En löytänyt sitä. Menin paniikkiin ja käperryin lattialle itkemään. Jussi ja Robert saivat kuitenkin selville netistä, että lentoaseman poliisilaitos myöntää väliaikaisia passeja 80 eurolla. Päätin soittaa sinne heti aamulla klo seitsemän kun se aukesi. Siellä sanottiin, että ehdin vielä saada passin, jos tulen hyvissä ajoin ennen lentoa. Jussi ystävällisesti heitti meidät kentälle. Passia varten minun piti hankkia vielä valokuvat. Kentällä oli yksi valokuvaamo, joka otti passikuvia. Ne maksoivat 19 euroa. Olin itselleni raivoissani kaikesta rahanmenosta. Kaikkein parasta koko jutussa oli se, että vakiouneni on, että olen lähdössä matkalle lyhyellä varoitusajalla ja unohdan jotain, usein passin tai lääkkeet. Uneni oli siis ikävä kyllä enneuni. Kun tajusin Elinan ja Jussin luona unohtaneeni passin, minusta tuntui kuin se olisi unta.
Pääsimme kuitenkin matkaan, minä 100 euroa köyhempänä (huoh..) Matka itse oli hyvä. Ikävä kyllä satoi suurimman osan ajasta, mutta kyllä minä silti nautin olostani. Taidan rakastaa Berliiniä. Voisin vaikka asua siellä. Ruokakin on niin ihanan halpaa. Pelkäsin lihoavani matkalla, kun söin niin paljon, mutta en lihonnutkaan. Sain kivoja tavaroita ja levyjä. Ja Marille tuliaisen, jota hänellä ei toivottavasti vielä ole.
Eläintarha oli ihana. Etenkin ihmisapinat olivat kiehtovia. Paras kuva minkä sain, on se piikkisika syömässä patonkia, joten pistin sen tänne.
Ja tilillä oli paljon rahaa kun palasin Suomeen, jee. Sain sairaspäivärahan. Aion ostaa uudet aurinkolasit voimakkuuksilla. Käyn huomenna Saijan kanssa katsomassa niitä. Huomenna on myös hieronta yhdeltä ja heti sen jälkeen piilolinssitarkastus. Ja sunnuntaina täytän 24! Tuntuu jotenkin uskomattomalle. En minä voi olla niin vanha. Tunnen itseni paljon nuoremmaksi. Menen varmaan käymään vanhempieni luona. Siellä saa kakkua ja lahjan Saijalta. Marilta sainkin jo lahjaksi vuohen! Jossain kehitysmaassa on minun synttärivuoheni <3.