Yksi aika kausi jää taakse, ja seuraava näkyy jo edessä.
Asioita jää taakse eikä tule mukana vaikka kuinka haluaisi. Kaikkea vaan ei voi saada.
Mikään ei pysy samanlaisena aina. Kun elämme elämäämme eteenpäin, moni asia muuttuu pakostakin.
Jotkin asiat haluammekin muuttuvan. Ja sen eteen on tehtävä työtä.
Ei unelmistakaan tule totta jos ei asian eteen tee jotain.
On huonoja hetkiä jotka verottavat voimia ja tuntuu ettei jaksaisi enää jatkaa. Mutta kuitenkin jokin pakottaa eteenpäin eikä vain jää paikoilleen. Ja yleensä se jokin on ystävät ja kaverit.
On myös hyviä hetkiä joiden ei koskaan haluaisi loppuvan, vaan toivoisi niiden jatkuvan ikuisuuden.
Kuitenkin jos on ollut kauan pää pilvissä elämä romauttaa maan pinnalle tuntuvasti, ja se ei jää tyhmimmältäkään huomaamatta.
On myös tasaisia hetkiä, jolloin tuntuu ettei tapahdu mitään. Ei tapahdu mitään järkyttävää tai jännittävää tai hauskaa tai mitään mikä painuisi mieleen hyvin. Silloin ei voi kun levätä paikoillaan ja varautua milloin alkaa taas tapahtumaan kaikkea odottamatonta.
Niin se vain menee.
Kun tapahtuu jotain sellaista mitä ei haluaisi tapahtuvan, kuten menettäisi henkilön kenen ei haluaisi häviävän elämästä, tuntuu että elämästä puuttuu olennainen osa. Tai sitten tuntuu että itsestään puuttuisi osa ja on tyhjä olo. Kuitenkin jossain vaiheessa elämä korvaa menetyksen jollain muulla tavalla.
Elämä on kovaa. Ja koskaan ei pääse helpolla. Jossain vaiheessa elämä potkii kaikkia päähän. Vaikka sillon tuntuisi maailman lopulta, on vain pakko jaksaa. Pakko hymyillä.
Kun aika kausi sitten päättyy, ei voi kuin muistella kaikkea mitä on tapahtunut. Kaikke mitä on tehnyt. Ja kaikkea mitä on kokenut.
Vaikka olisi tapahtunut jotain kauheaa, se unohtuu eikä muista kuin hyvät asiat ja ei voi kuin hymyillä menneille. Tai asia ei välttämättä unohdu koskaan, mutta positiivisella ajattelulla asiasta löytää hyvät puolet ja helpottaa unohtamisessa.
Useimmiten kun muistelee asioita, hymyilee itsekseen.
Sen takia ei kannata muistella yleisellä paikalla.