Niin mitä pieni ihmisen alku voikaan kaivata, aivan samaa kuin me aikusiet ja vanhuksetkin rakkautta, siitä tämä alussa mollivoittoinen mutta lopussa iloa herskyvä ja lapsen usko elämään, sillä sekin voi joskus mennä. Älkäämme koskaan unohtako, pientä ihmistainta, vaan rakkaus saa heillekkin sen ilon.
Pimeän metsän siimeksessä,
lapsen kohtaa miettimässä.
Pienen elämän raunioissa,
ilo, riemu, onni poissa.
Rinnan täyttää katkera kaipuu,
pienoinen pää tuskasta taipuu.
Koskapa täällä riemun saat,
eessäpäin siintää kaukomaat.
Rakkaus vain surun poistaa,
kyynelvirran poskiltas poistaa.
Kirkkaat silmät taas kimmeltää,
sydän on täynnä elämää.
Näin tällä kertaa mitähän seuraavaksi. Muistakaa kunnioittaa pieniä ihmistaimia,
hekin kokevat tuskaa, ilman rakkautta!
Uusimmat blogimerkinnät
- ilta... 14.12.
- [Ei aihetta] 21.11.
- [Ei aihetta] 28.10.
- [Ei aihetta] 28.10.
- popeda.. 04.10.
- popeda.. 04.10.
- vituttaa.... 03.08.
- sano HEP 25.04.
- [Ei aihetta] 27.02.
- tosi ku vesi ;) 21.12.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2008 (13)
-
▼
2007 (116)
- ▶ joulukuu 2007 (6)
- ▶ marraskuu 2007 (7)
- ▶ lokakuu 2007 (30)
- ▶ syyskuu 2007 (50)
- ▶ elokuu 2007 (8)
- ▶ heinäkuu 2007 (1)
- ▶ kesäkuu 2007 (4)
- ▶ toukokuu 2007 (2)
- ▶ huhtikuu 2007 (7)
- ▶ maaliskuu 2007 (1)