IRC-Galleria

viime aikoina en ole jaksanut tehdä juuri mitään.

olen ollut töissä. maannut sohvalla. kuunnellut musiikkia. katsonut murhia ja niiden ratkaisuja. kirjoittanut mielessäni kirjaa, päiväkirjaa, jäähyväisirjeitä.

pääsin eroon tukahduttavasta mielikuvistusmaailmastani. mutta sitten eksyin toiseen todellisuuteen. tässäkin maailmassa tunnen olevani yksin. tässäkin maailmassa olen erilainen. aluksi tämä maailma tuntui ihanalta. nyt se tuntuu surulliselta. pelkään että täällä minut hylätään jossain vaiheessa, kun käyn tarpeettomaksi tai tylsäksi. en voi olla ajattelematta sitä, että jonain päivänä en näe enää niiden ihanien lasten ihania aitoja hymyjä. minulla on aikaa rajoitetusti. ja niidenkin aika on rajallinen. nekään ei saa olla siinä maailmassa enää kauaa. osa on jo astumassa sieltä pois. niistä tulee liian isoja tyttöjä.

ja Sinä. sinä olet valehtelija. ja minä olen valehtelija, kun yritän uskotella itselleni, että en muka välittäisi siitä valinnasta, jonka olet tehnyt. en edes muista milloin olen viimeksi nähnyt sinut kunnolla.

ja Sinä. sinäkin olet valehtelija. en ehkä mahdukaan enää uusiin kuvioihisi tai sitten olet vain unohtanut ne lupaukset jotka teit. tai sitten ne ei ollut lupauksia, vain sanoja.

ja minä olen tyhmä, kun en tee itse mitään. kaikki mitä minun pitäisi tehdä, on puhua. eikä kirjoittaa.

haluaisin muuttaa metsän keskelle ja asua yksin keskellä ei mitään. lämmittää puusaunaa, juoda teetä ja käpertyä huopaan, katsoa ikkunasta ulos, tehdä kävelyretkiä järvelle ja grillata ruisleipää.

Sinun rinnallasi

sinun lähelläsi

sinun vieressäsi

sinua katsoessani

sinun seurassasi

ja sinun

sinunkin...

Kadehdin. Sinun ulkonäköäsi. Sinun itsevarmuuttasi. Sinun taitoa rakentaa kaikista asioista kauniita sanaryhmiä. Sinun lahjojasi. Kaikkea mikä liikkuu. Ja sitten inhotan itseäni. Haluan omaan kuoreeni, pieneen huoneeseeni, jonka katto on korkealla kuin taivas.

Vain töissä minä olen aurinko. Tai ainakin valoisa. Mutta sekään valo ei ole omaani. Se on valoa, jota lainaan Laurilta, Roosalta, Onnilta, Viiviltä, Mintulta, Jasminilta, Martalta... niiltä kaikilta, joiden maailma on vielä puhdas.

taidan olla kokonaan pulli

olen muuttunut ehkä

en tunne enää keetään eikä kukaan taida tuntea minua

kotona on ihania kassaneitejä jotka puhuu kieltä jota ymmärrän

kotona on thai-poikia, jotka pelaa autiolla torilla koripalloa

kotona on kissa ja koira jotka juoksee jalkoihin kun tulen kotiin

kotona on crowmoorin siideriä ja playtä, oivallusta ja ruisleipää

kotona voin lukea kakun blogia

kotona on ihmiset, joiden takia kulutin paljon rahaa lahjoihin, vaikkei ole edes joulu


mutta

kotona ei ole kylpyammetta

kotona ei ole kirkkoja joissa on taivaallisen korkeat katot ja kauniin värikkäät ikkunat

kotona ei ole satoja vuosia vanhoja kauniita maalauksia

kotona ei ole sadan tuhannen vanhan kirjan kirjastoa

kotona ei ole mahtavan suuria vaahteria

kotona ei saa joka päivä sushia

kotona ei voi kokeilla itsenäisyyttä

Muualla tunnen oloni merkityksettömäksi. Hyvä kun jaksan makoilla sohvalla ja rapsuttaa koiraa. Kaikki on ihan merkityksetöntä.

tuntuu niin tuskalliselta ajatella etten voi olla siellä ikuisesti. pelkään että menen taas hukkaan kun joudun lopettamaan siellä. kun keskityn vaan siihen, olen sen päätyttyä ihan pihalla.

en jaksa odottaa huomista

en halua ajatella yhtään pidemmälle

Tahdon heittäytyä lämpimään veteen vaatteet päällä kellumaan

olla yksin

olla sinun kanssasi

ja sinun

ja sinun

ja sinun ja sinun ja sinun ja sinun ja sinun ja...

even tough he has never been mine