Aivonystyrät ylikuumenee ja samalla en ajattele mitään. Put on the big smile, - show must go on.
En osaa ajatella selkeästi, joten on parempi olla ajattelematta olenkaan. Kuuntelen musiikkia randomilla, äsken kajahti soimaan poets of the fallia ja muistin, kuinka noin sata vuotta istuin eräässä autossa, jossa noita biisejä lauleskeltiin, itse en tosin niin paljoo kun muut. Silloin oli hyvä olo, turvallinen ja kiiretön.
Biiseistä tulee kummallisia muistoja mieleen, yleisesti ottaen hauskoja tapahtumia ja hetkiä, mutta joskus niitä surullisempiakin. Enhän esimerkiksi pysty kuuntelemaan Private Linea tms. ilman niiden keikka reissujen muistelointia, nämä haluan muistaa vielä mummonakin.
Hienoja musiikkiin liittyviä muistoja meillä on esimerkiksi Emman kanssa monia, eihän esimerkiksi Tainaa pysty kuuntelemaan (eikä onneksi tarvitsekkaan) ilman pientä naurahdusta. Koska jo päätiin, että on oikeastaan parempi olla ajattelematta, en lähde surullisia biisi muisteloita edes kaivelemaan pääkopastani.
Kas, lemon tree, äiti ja yheksäkytluku, heh :)
I'm stepping around in the desert of joy.
En tiedä, mistä tässä(kään) nyt oli loppupeleissä kysymys, mutta tulipahan jotenkin ilmaistua itseään.